Laamanni Ullholm laski nyt kätensä Reginan olkapäille. — Joutukaa, — lausui hän, — kantakaa sukkelaan se vuode tänne huoneesen, jonka me toimme mukanamme. Pian, pian!
Regina säpsähti seisovallensa. Toimiminen oli hänestä mieluista, ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua oli vuode jo valmistettuna.
Laamanni Ullholm ja kreivi Rudenschöld astuskelivat kivillä lasketussa etehisessä edestakasin, sill'aikaa kun rouva Ehrenkrona ja Regina riisuivat vaatteet Magdalenalta.
Tulisikohan tuo onneloin toipumaan ja virkoamaan jälleen täyteen tuntoonsa? — Tämä kysymys oli noiden kumpaisenkin miehen mielessä ja pyöri heidän huulillansa, heidän jälleen astuessaan vankihuoneesen.
— Meidän täytyy lähettää sana lääkärille… ah, laamanni Ullholm, toimittakaa, että joku lääkäri mitä pikemmin tulee tänne! — lausui Karolina Ehrenkrona, jonka hienot kasvot ilmaisivat mitä suurinta levottomuutta. — Ajatelkaahan, niin hirveätä… kun minä vedin Magdalenan jalasta sukat, lohkeni nahkaa näiden mukana (72). Hän on varsin heikko eikä ole voinut puhua eikä liikkua… Jumala siunatkoon teitä sääliväisyydestänne, laamanni Ullholm!… Ja vielä yksi seikka, saanko minä Pentin kanssa valvoa hänen vuoteensa ääressä ensi yönä?
— Niin, jääkää tänne; siitä otan minä vastatakseni, — virkkoi Ullholm, joka nyt poistui.
Täydessä houreessa makasi Magdalena tämän pitkän yön, Reginan ja veljensä sekä sisarensa valvoessa vuoteensa ääressä.
Häpeälava, kaakinpuu, vankeus olivat ne synkät kuvat, jotka epäselvässä sekamelskassa häälyivät hänen mielikuvitelmassansa ja saivat hänet muistissansa taaskin elämään noita viimeisen päivän tapauksia.
— Niin, mitä hänellä olikaan hovissa tekemistä? Johan minä sen sanoin — jupisi Regina, joka milloin kostuttaen hänen polttavia huuliansa, milloin korjaten hänen päänalustaansa, koko ajan puuhaili tuon onnettoman ääressä, samalla kun Magdalenan masennettu sisar ynnä veli, pidättäen hengitystänsä, kuultelivat tämän houreellista puhetta tahi lievensivät sydäntänsä valituksella tahi lausuivat joitakuita lohdutuksen sanoja.
— Minun elinvoimani ovat lopussa — kuiskasi Pentti. — Ah, jospa olisin saanut kuolla nähdessäni hänet seisovan siellä ylähällä kaikkein kurkisteltavana. Tuota kurjaa hallitsijaa, joka voi sallia heikon vaimon näin saavan kärsiä ja joutuvan pilkattavaksi, kuinka häntä kammoksun ja halveksin!