Se sääliväisyys, jota hän yleisössä oli herättänyt, ei ollut huikenteleva, menehtyvä tunne, ja se tekikin kaiken, lievittääkseen hänen kohtaloansa. Niinpä tuli eräänä päivänä kauppakollegion jäseniä sanomaan hänelle muistavansa, kuinka rakastettu hänen isänsä oli ollut sen pitkän aikaa, jonka hän oli ollut heidän esimiehenänsä, ja että he nyt halusivat toimittaa hänen onnettomalle tyttärellensä jonkinmoista helpoitusta onnettomuudessansa. Tämän johdosta olivat he, koska kehruuhuoneen kartano oli kauppakollegion oma, antaneet korjata ja sisustaa kaksi huonetta ynnä keittiön, jotka, ollen erääsen puutarhaan päin, olivat erillänsä vanki kopeista ja omalla käytävällä, johon iso rautaovi johti. Tämä oli avattava aamusilla ja suljettava ehtoisin, kun hän vaan antaisi lupauksensa, ett'ei käyttäisi väärin tätä vapauttansa; sillä muuten tulisi hän antamaan heidät alttiiksi herttuan vihalle, koska tämä ei vielä tietänyt mitään koko toimesta.
Lupauksensa — oliko hänen kunniasanallansa enään minkäänmoista arvoa?
Heleä puna nousi Magdalenan kalpeille kasvoille.
— Niin, minä lupaan! — vastasi hän ilon ja ylpeyden tunteella; hän ei siis ollut kokonaan menettänyt luottamustansa.
Neiti Rudenschöld muutti nyt heti näihin huoneisin, joissa oli tuoksuavia kukkia akkunoissa ja pehmeitä peittoja laattialla. Jokaista huonekalua tarkasti hän erittäin, ja kyyneleet tulivat silloin hänen silmiinsä, — hänellä oli siis taaskin koti kauan puuttuneilla ja kaivatuilla mukavuuksilla sekä koristuksilla! Puutarhan käytävät olivat poratut, hedelmäpuiden lehdet putosivat kuihtuneina ja kellastuneina maahan ja syksyn tuuli puhalteli huoneiden nurkissa, kuitenkin kehoittaen: — ulos, ulos!
Niin, hän sai siis vielä kerran nauttia vapauden suloa… hän heitti huivin olkapäillensä ja riensi ulos! Kyyneleet valuivat yhä hänen poskillensa, hän pani ristiin kätensä, loi korkeuteen silmänsä, ja hänen kiitollisuutensa huokaus kohosi pilviä ja avaruuttakin korkeammalle.
Hänen huoneensa akkuna avattiin ja muuan ääni mainitsi hänen nimeänsä. Pentti oli tullut tänne, ja hymyillen heittäytyi Magdalena hänen rinnoillensa; seuraavassa silmänräpäyksessä sulki hänen vanhemman sisarensa käsivarret heidät molemmat. Pentti vei nyt Magdalenan juhlallisesti katetun pöydän ääreen, ja tämä tarjosi nyt ruokaa noille rakkaille vieraille, mutta hän voi töin tuskin käsittää kaiken tämän, mikä häntä ympäröi, olevan suloista todellisuutta.
— Minusta tuntuu ikäänkuin olisin pelastettu haaksirikosta — lausui hän, tuntien yhtä suurta halua itkemään kuin hymyilemäänkin, — minä toivoisin vaan puutarha-aidan olevan poissa, jotta minä… Magdalena vaikeni äkkiä ja lisäsi pienellä huokauksella: — Juuri saatuamme, mitä tuskin olemme rohjenneet uneksiakaan, olemme heti valmiit toivomaan uutta… ei, ei, minä olen tyytyväinen, minä tahdon niin olla… ainakin tänään.
Pakinoiminen noiden kolmen sisaruksen kesken tuli yhä ystävällisemmäksi; lopulta syntyi kysymys, millä tavoin hänen velkansa maksettaisiin.
— Kaikki velat yhteensä ei nouse kuin hiukan yli tuhat riksiä… se ei ole suuri raha, mutta kuitenkin liian suuri kumpaisenkaan teidän maksettavaksenne, — lausui Magdalena, — ja minä olenkin keksinyt keinon, jott'en tarvitse vaivata ketäkään. Sinun, Pentti, tulee mennä Sofia Albertina-ruhtinattaren luokse, pyytämään minulle lupaa entisessä huoneessani olevien huonekalujen! ja tavaraini myymiseen.
Tämä esitys hyväksyttiin, ja jo pari päivää tämän jälkeen oli ruhtinatar antanut suostumuksensa; Pentti-kreivi pani nimensä Dagblad-nimiseen sanomalehteen painettavaan ilmoitukseen, jossa tämä myyminen julkaistiin.