— Moni saattaa olla sen arvoinen… mutta turhaan kysyn itseltäni: mitä on rakkaus?
— Saippuakupla, yhtä kaunis kuin katoavainenkin lausui tuo ihana kreivitär heleällä naurulla. Se haihtuu ilmassa tahi särkyy vesipisaraksi, jatkoi hän; ensiksi mainitulla tavalla katoaa se näkymättömiin ja jälkimäisellä jättää se kyyneleisen muiston jälkeensä, aina tilaisuuden ja luonteiden tahi henkilöjen suuremman tahi vähemmän tunteellisuuden mukaan.
Magdalena hymyili. — Noh, entäs ikuinen rakkaus sitte?
— Siis on se tämä tarina, joka…
— Te pidätte sen siis tarinana?
— Oh, Jumalani! jos minulla olisi ollut yhtä monta ystävää, kuin niitä, joita olen lempinyt, olisin ollut useimmin naimisessa kuin Tobiaan vaimo, Saara.
—Te arvelette kentiesi, ett'ei avioliittoa pitäisi olemankaan?
— Päinvastoin! Naisella täytyy olla turvaa; aviomies antaa siinä tapauksessa varmimman turvan. Jos hän voi rakastaa, on hyvä, mutta ei välttämätöintä, ollaksemme onnellisia, samoinkuin mieskin voi rakkaudetta liittyä meihin ja yhtähyvin tulla onnelliseksi. Rakkaus ei ole välttämätöin avioliiton pysyväisyydelle. Minä olen leski… vaimona sain noudattaa mielioikkujani… olin silloin yhtä vapaa kuin nytkin… ja vapaudessa on onni.
—Tuon viimemainitun uskon täydellisesti, mutta en voi ajatella, että voisi juuri siteen solmiamisella saavuttaa vapautta.
— Kuulkaa, neiti Rudenschöld, minä luulen, että te esimerkiksi olisitte tulleet onnelliseksi paroni Stjerneld'in kanssa.