Kuningattaren sanat tulivat tässä keskeytetyiksi. Kova sysäys nakkasi hänet sekä ruhtinattaren nokallensa, akkunanruudut tärisi ja vaunut kirisi vanhoissa liitoksissansa; he olivat nyt onnellisesti päässeet viimeisen ja syvimmän katuojan yli, ja hevoiset pysähtyivät Magdalenan mainitsemaan kadunristeykseen. Nuot kolme naista astuivat joutuin vaunuista ja katosivat erääsen porttikäytävään, josta he, noustuansa muutamia portaita ylöspäin, pian astuivat sisään eräästä ovesta, jonka ruhtinatar avasi avaimella, joka tähän asti oli ollut Magdalenan huostassa.
Huoneet, joihin he nyt sulkeusivat, olivat luvultansa kaksi ja kohtalaisesti sisustetut, kotikutoisilla, paksulla langalla juovitetuilla akuttimilla. Kun kuningatar oli antanut riisua päällysvaatteet yltänsä, asettautui hän ruhtinattaren kera erääsen akkunaan, jossa nuot jokseenkin tiiviit akuttimet, jotka ulottuivat katosta permantoon saakka milt'ei kokonansa peittivät heitä ohikulkevien silmiltä, samalla kuin Magdalena oli peräytynyt lähimäiseen huoneesen.
Puoli tuntia kului, jolla ajalla kuningatar ja ruhtinatar vaihtoivat puoliääneen muutamia sanoja; ja tämä aika tuntui luultavasti Lovisa Ulrikasta liian pitkältä sillä hän lausui pari kertaa aivan maltittomana: — Kolmen aikanahan hänen piti lähteä Hagaan?
Vaunuja, ja kantotuoleja sekä jalkamiehiä kohtasivat toisiansa. Liehuvilla sulkatöyhtöillä koristeltuja naisia, joilla oli kukkia hatuissansa, vaimoja joiden koruttomien tykki-myssyjen yli oli kiedottu tiivis huntu, avaroihin viittoihin puettuja kavalieeria, komeissa virkapuvuissansa pöyhkeileviä sotureja sekä auringonpaistetta, naurua, loistoa ja vilkkautta, sellaiselta näytti ylipäänsä tuo katuelämä, johon nyt Magdalenakin salavihkaan loi silmäyksiään. Eräässä silmänräpäyksessä pysähtyivät vaunut, kantotuolit sekä jalkamiehet, ja syvästi kumartaen tervehtivät he nyt tuota nelivuotista perintöruhtinaa, joka kasvattajansa sekä erään palvelusta tekevän hoviherran seuraamana kulki avonaisissa vaunuissa katua eteenpäin. Juuri sen akkunan kohdalla, johon leskikuningatar oli asettaunut, pysähtyi vaunut ja hevoiset tekivät pystyn, mutta vakavan käden ohjaamina rauhottuivat ne milt'ei silmänräpäyksessä, ja matkaa jatkettiin.
Leskikuningatar, joka yhdellä kädellään oli nostanut akuttimen reunaa, oli tarttunut toisella tyttärensä käteen, jota hän kovasti puristi, samalla kun hänen silmänsä olivat kiinnitetyt Kustaa Aadolf'in päähän, joka kääntyneenä toisaalle ei silmänräpäystäkään katsellut sinnepäin, missä Lovisa Ulrika nyt istui.
— Siis en saanut häntä sittekään nähdä, lausui kuningatar, joka punastunein poskin antoi akuttimen vajota samassa silmänräpäyksessä, kun vaunut kulki edemmäksi, — noh, niin, yhdentekeväpä se onkin!
— Ei yhdentekevä, äitiseni, vastasi Sofia Albertina nöyrästi, — Jumalan tähden, maailman puheen tähden… koettakaa ajatella mielisuosiolla tätä lasta!…
— Sitä en voi, Sofia! — Leskikuningatar työnsi kiivaudella tuolinsa akkunasta,— suokoon Jumala minulle anteeksi, jos te'en Kustaa-kuninkaalle väärin! Mutta jos tämä ei ole hänen lapsensa, tekee hän hirveän vääryyden… hän riistää kruunun omalta suvultaan, laskeaksensa sen vieraan lapsen päähän… hän jättää vallanperimyksen suosikkinsa lapselle!… Ja kun silloin ajattelun, että Fredrik voisi joskus tulla kantamaan tätä kruunua! Onko olemassa parempaa sydäntä, jalompaa sielua kuin hänen?
Kuningatar vaikeni, muistaen äkkiä, että Magdalena saattaisi kuulla hänen sanansa joka nyt ruhtinattaren viitattua lähestyi leskikuningatarta, auttaaksensa häntä päällysvaatteisiin pukeumisessa, jonka jälkeen he taas kiiruusti palasivat heitä vartoaviin vuokravaunuihin ja ankaraa täryytystä kärsittyään tulivat Fredrikshoviin, kenenkään huomaamatta tätä heidän kummallista retkeänsä.
Lovisa Ulrika oli huonolla tuulella. Sattumus oli tehnyt tyhjäksi hänen aikeensa saada nähdä tätä lasta, jota hän niin usein ajatteli. — Entä jos sen kasvoissa kuitenkin olisi jotakin hänen poikaansa vivahtavaa? Leskikuningattaren sydän sykki kiivaasti — äidin ikävöiminen ja milt'ei sovinnon kaipuu valloitti hänen mielensä, ja hän lausui puoliääneen itseksensä: — Mitähän Kustaa kuningas tälläkin hetkellä tekee?