Jos hän olisi nähnyt sen kohtauksen, joka juuri tällä hetkellä oli Kustaa Aadolf'in ja hänen korkean isänsä välillä, olisi kentiesi kaikki synkät epäilykset hänen mielestänsä poistuneet, sillä kuninkaan silmät loistivat sulkiessaan helleydellä poikoaan syliinsä. Kun hän hetkisen oli lakkaamatta puuhaellut tuon lapsukaisen kanssa, jätti hän sen kasvattajansa huostaan, jonka jälkeen hän viittasi luoksensa erästä miestä, jonka kasvoissa vikkelyys, ystävällisyys ja viekkaus yhä vaihetteli.
— Noh, Toll-hyväni, lausui kuningas — missäs me pysähdyimme!
— Kävelemisessämme, teidän majesteettinne!
Kuningas naurahti. — Noh, jatkakaamme sitä siis! Ja kävellen edestakasin tuossa avarassa salissa, jossa he nyt olivat kahden kesken, johtui puhe taas siihen kohtaan, missä se perintöruhtinaan tullessa oli keskeytynyt.
Suurella kaunopuheliaisuudella kuvaili Toll sitä mahtavaa valtakuntaa, joksi Ruotsi onnellisen sodan kautta voisi tulla, puhui ruotsalaisten sota-aseiden loistosta Kustaa Aadolf'in ja Kaarlo XII aikana, kiihoitti kuninkaan kunnianhimoa, samalla kun hän hienolla ja Kustaa-kuninkaalle mieluisella imartelemisella pilviin asti ylisti kuninkaan nerollisuutta ja luultua johtajakykyä, esitellen sotasuunnitelman toisensa perään.
— Mutta kaikkeen tähän tarvitaan rahaa!
— Teidän majesteetillenne ei ole mikään mahdotointa!
— Te luulette minusta paljo hyvää, Toll-hyväni! Foi de gentilhomme, opettakaa minulle ensin kullantekemisen taito, niin käymme sitte yhdessä onnellisia sotia.
— Jos ei Nordenskiöld…(5)
— Hän ei osaa mitään, keskeytti häntä kuningas äkisti; mutta jos… niin, mitä luulette Björnram'ista? (6)