— Minä luulen hänen osaavan puhua hyvin, teidän majesteettinne! Toll'in vilkkaat, ivasta loistavat silmät tähystelivät kuningasta.
— Te luulette siis hänen puhettansa pelkäksi suun pieksemiseksi! lausui kuningas hymyillen. — Olenpa todellakin milt'ei teidän mielipidettänne. Kaarlo pitää häntä kuitenkin suuressa arvossa ja väittää hänellä olevan salaisia, muille tuntemattomia tietoja… omasta puolestani en voi kieltää, että hän ilman minkäänmoisia valmistuksia omasta pyynnöstäni näytti minulle korkeasti autuaan isäni haahmun, joka ikäänkuin torjuen nosti minulle kättänsä. Jos tässä ei ollut mitään petosta, mitähän tämä elje liene tarkoittanut? Tuo levotoin, aina aavistusten vallassa oleva kuningas vaikeni muutaman silmänräpäyksen. Se oli varmaankin varoitus… Entä jos hän varoittikin minua Björnnam'ilta…(7. minä tulen pitämään sitä veitikkaa tarkalla silmällä! Herrat vapaamuurarit huvitteleiksevat kentiesi kapinoimalla minun veljeni johdolla… Foi de gentilhomme, sellainen leikki voisi tulla heille sangen vaaralliseksi! Mutta todellakin, mehän puhuimme kullantekemisestä. Mitä te, Toll, tästä asiasta arvelette?
— Minä arvelen, että olisi oivallista olla osakkaana sellaisessa tehtaassa!
Kuningas hymyili. — Hyvä, vast'edes saamme nähdä! Tepä juuri olettekin se mies, jota tarvitsen… te olette liian viisas, antaaksenne pettää itseänne, ja jos sellaisia tietoja todellakin on olemassa, voitte te, eikä kukaan muu saada niistä selinkoa… siis saatte te valmistaida matkustelemaan ensi keväänä Saksassa ja Ranskassa. (4)
— Olen ihastuksissani tästä toimesta, lausui Toll, syvään kumartuen.
KYMMENES LUKU.
Eläintarha, joka tykkänänsä vivahti maaseudulle peltosarkoineen, latoineen ja luhtineen, oli Kustaa III:nen aikana kokonansa toisennäköinen kuin nyt, mutta silloin, kuten nytkin oli siellä Pähkinäkumpu, Mäster Nilses (8) nimeltä, joka aina seitsemännentoista vuosisadan alusta oli Eläintarhan mahtavin ravintola, johon ylhäinen maailma joka päivä teki huviretkiänsä. Se sijaitsi nurmikoksi mainitulla paikalla, Novillan vastapäätä, jossa tuo komea, avara kolmenkertainen puurakennus kohottiikse korkealle puiden yli, ja aamusta varhain iltaan myöhään tungeskeli siellä loistavia ajopeliä otollisen suurien lasiakkunoiden edustalla.
Eräänä kauniina kevätpäivänä toukokuun alkupuolella istui täällä monilukuinen seurue puoleksi rakennuksen sisässä olevalla kuistilla, joka ulottui koko keskimäisen kerroksen läpi; tämä kuisti, johon mahtui kaksisataa henkeä, oli täksi päiväksi kokonansa luovutettu Daschka-kreivittärelle ja hänen seurueellensa. Tuo ihana kreivitär, joka oli puettu ranskalaiseen tapaan sinertävään hameesen, johon oli kudottu isoja, vaalean punaisia ruusunkukkia ja hopealoimisesta silkkikankaasta tehtyyn viittaan, joka oli reunustettu loistavilla, auringonpaisteessa välähtävillä tähdillä koristetulla koruompeluksella, istui ikäänkuin kuningattaren ryhdillä ja alamaisesti jutellen tuon hovikavalieerijoukon kanssa, joka hääräili hänen ympärillänsä.
Kreivittären puku erosi huomattavasti muiden hänen lähellänsä olevien naisten puvuista, jotka käyttäen tuota koristelemattomampaa ruotsalaista pukua (9), olivat mustissa laahushameissa, ruumista myöten asuvissa kureuumissa, pitsihihoissa ja leveissä hameenlaskoksissa.
— Suokaatte minulle kunnia juoda teidän terveydeksenne! lausui kreivitär, joka sanomattoman viehättävänä piti emännyyttä kahvipöydässä ja nyt, kostuttaen huuliansa lasillisessa Huil de Venus-viiniä [Jonkinlaatuista hienoa likööriä] joi vieraidensa maljan; — mutta, hyvät naiset, kentiesi haluatte toisen kupin kahvia?