Ehdoitus hyväksyttiin riemulla; ja ainoastansa muutamat harvalukuiset naiset, niiden joukossa kreivitär Rudenschöld, pitivät kuistille lepoon jäämisen parempana.
— Etsikäämme seikkailuja! ehdoitteli paroni Essen.
— Me hyväksymme! vastasivat useimmat naiset.
— Mutta näin suurta ihmisjoukkoa väistää kaikki seikkailut, lausui Dashka-kreivitär, enpä todellakaan tiedä, mitä meille voisi tapahtua, jos ei vaihettelevaisuuden vuoksi joku meistä kompastu puunpökköihin tahi revi hamettansa. Mitä sanotte siitä, jos jakaantuisimme pieniin ryhmiin?
— Kunhan vaan minä saan tulla teidän kanssanne, lausui paroni Essen puoliääneensä, katsellen ihmettelevillä silmäyksillä tuota viehättävää ja iloista kemunpitäjätärtä, joka nyt seurueneensa oli pysähtynyt vanhan tammen alle, jonka ympärillä useimpia polkuja risteili.
— Niin, parempi on, että hajaannutaan, jatkoi kreivitär, — noin tunnin perästä tapaamme taas kaikki toisemme kuistilla! Madelaine, tulettehan te minun seuraani? Paroni Essen, tahdotteko ruveta meidän suojelijaksemme?
Hymyillen jakaannuttiin nyt eri ryhmiin, ja mennen eri suunnille olivat kävelyretkeilijät pian toistensa näkyvistä.
Raivaamattomia polkuja ja lehväisiä kukkuloita samoilivat nyt Daschka-kreivitär ja Magdalena. Auringon säteet leikittelivät puiden latvoissa, jotka olivat keväisen lehdenpuhkeamisen vaaleammassa vihannuudessa, laululinnut visertelivät heleästi, ja puiden välistä vilahteli sieltä täältä joku harasarvinen hirvi tahi nopeajalkainen kauris.
— Mutta löydämmeköhän tien takasin? lausui Magdalena, joka oli tarttunut ystävättärensä käsivarteen ja nyt äkkiä katsahti taaksensa.
— Luulenpa voivani vakuuttaa siitä, vastasi paroni Leyonhjelm — astukaa vaan levollisena eteenpäin.