Kuningatar hymyili ja hän jatkoi hetken perästä juttuaan menneistä ajoista; mutta nyt kaikki tämä on lopussa, lisäsi hän. — Aadolf Fredrikin kanssa meni minun onneni hautaan, kun hän meni pois, loppui minun vaikutusvaltani, ja olen saanut elää, nähdäkseni sen, mikä ennen oli totta, nyt muuttuvan leikiksi. — Nyt ratsastellaan, hypitään, käydään komeassa puvussa, koetetaan olla sivistyneitä ja puhutaan ranskaa, — siinä kaikki, mitä tarvitsee, päästäksensä onnen portahille ja saada etevä asema yhteiskunnassa! — Hän puhui katkeruudella; mutta eipä kuitenkaan pitkää aikaa kulunut, kun leimu hänen silmissänsä himmeni, ja nojaten selkäänsä sohvaan rupesi hän taaskin mietiskelemään, näkymättä pitävän lukua mistäkään, mitä hänen läheisyydessänsä tapahtui:
Tuo raihnaisuus, jota Lovisa Ulrika tunsi ei ollutkaan ohimenevää laatua, ja eräänä yönä heinäkuun alkupuolella sairastui hän mitä ankarimmin. Tästä lähetettiin heti tieto kuninkaalle.
— Minä tiedän, ett'ei hän koskaan enään tule parantumaan, lausui Kustaa-kuningas kyyneleet silmissä puolisollensa, lähetettyänsä pikasanoman pyytämään itsellensä lupaa saada tulla äitiänsä tervehtimään; — minä olen kauan aavistanut hänen pian tapahtuvaa lähtöänsä, mutta minun täytyy saada nähdä hänet, minun täytyy päästä sovintoon hänen kanssansa: Oi, ett'ei meidän välillämme olisi ollut niin paljon väärinkäsityksen aihetta!
— Mutta saattaahan tapahtua, että hän paranee, lausui Sofia Magdalena lohduttaen.
— Hän ei parane; näinä viimeisinä aikoina olen minä nähnyt niin levottomia ja kummallisia unia… aina olen minä niissä nähnyt hänet kuolevana… kuullut hänen lausuvan kirouksensa ylitseni!
Turhaan koki kuningas väkisinkin salata mielenliikutusta, joka häntä järisytti, ja ollen äärimmäiseen asti taikauskoinen, muisteli hän kaikkia niitä onnettomuuksia, joita Björnram (eräs tunnettu haaveilija) hänelle oli ennustanut, ja joiden hän luuli tulevan itseänsä kohtaamaan, jos hänen äitinsä sovittamattomilla tunteilla menisi ales hautaan.
Kuningas, jonka sielun tuska yhä oli enenemässä, sai nyt äidiltänsä luvan tulla häntä tervehtimään, mutta kuitenkin nimenomaan niillä ehdoilla, että hän toisi kuningattaren ja perintöruhtinaan mukanansa.
— Ei, Sofia, sinä et saa tulla meidän mukaamme! lausui kuningas, kun hänen puolisonsa salaisella hirmulla valmistausi noudattamaan pelkäämänsä anopin kutsua. — Ken tietää, miten meitä otetaan vastaan!… Ei, sinä et saa antaa itseäsi alttiiksi järisyttäville mielenliikutuksille.
Ja nyt, niin paljon kuin hevoisten kavioista pääsi ja kuninkaan yhä kertoessa: "nopeammin, nopeammin!" riensi hän perintöruhtinaan kanssa huimaavaa vauhtia Svartsjöhön, jossa hänet, ennätettyänsä linnan puutarhaan, saavutti sanoma, ett'ei Lovisa Ulrika tahtonut nähdä poikaansa, ennenkuin hän ensisti oli allekirjoittanut lupauksen, ett'ei hän tulisi moittimaan äitinsä hänen molempain nuorimman lastensa eduksi tekemää testamenttia. (24)
Kustaa-kuningas kirjoitti silloin seuraavan kirjelipun, jonka hän heti lähetti äidillensä: