"Tulen vielä kerran nauttimaan suloutta saada syleillä teitä, hellä äitini. Rukoilen teitä, ett'ette kiellä minulta tätä lohdutusta! Fredrik-veljeni on todistajana minun tuskaani. Hän on ottanut puhuakseen minun puolestani.
Teidän, hellä äitini, nöyrä ja alamainen poikanne
Kustaa."
Lisää. Olen aina ollut sitä mieltä, ett'en tule mitään muuttamaan teidän testamentillisissa säädännöissänne, koska en ole milloinkaan epäillyt niiden olevan hyvin harkittuja ja että hellän äidin sydän ne on määrännyt. (25)
Tämän jälkeen vietiin kuningas sairaan luokse ja rientäen hänen vuoteellensa lankesi hän sen ääressä polvillensa, sulkien innokkaasti äitinsä sylihinsä. Kuningatar vastasi tähän poikansa helleyteen syvällä mielenliikutuksella, samalla kuin ruhtinatar Sofia Albertina ja Fredrik-ruhtinas puoliääneensä nyyhkien peittivät kasvonsa vuoteen verhostimien laskoksiin. Katkonaisia sanoja molemminpuolisesta anteeksi antamisesta lausuttiin, jolloin Kustaa kuninkaan silmät olivat kyynelissä ja Lovisa Ulrikan ääni värisi liikutuksesta samalla kuin rauhan tyyneys ilmautui hänen kasvoillensa.
— Salli minun nähdä poikaasi, Kustaa! kuiskasi leskikuningatar, ja kun kuningas heti toi pojan hänen luoksensa, silmäili hän tätä tarkasti, suuteli häntä sitte nähtävällä helleydellä, lausuen: — Niin, tämä on sinun poikasi ja sentähden on hän minulle rakas! Ja nyt antoi hän tälle pojalle, hyväillen häntä hellästi, muistoksi mitä kallisarvoisimpia hohtokivikoristeita, lausuen siunauksensa tuolle lapsoselle ja rukoillen että hänestä kerta tulisi viisas kuningas ja maansa kunnia.
<tb>
Keskellä sitä tuskaa, joka aina syntyy ankaran sairaudenkohtauksen sattuessa, tunsi leskikuningattaren seurue sen levon vaikutusta, jonka sovinto tuon ylhäisen äidin ja hänen poikansa välillä tuotti. Keskenänsä kuiskailtiin niitä sanoja, joita kumpikin tuossa mieltäjärisyttävässä kohtauksessa olivat lausuneet, ja vielä sittekin, kun kuningas oli lähtenyt Svartsjöstä, kuului Lovisa Ulrika niillä väli-ajoilla, joilla hän jaksoi puhua, usein helleydellä mainitsevan Kustaa-kuninkaan ja Kustaa Aadolfin nimeä. Tuo uutinen, että hän oli puhutellut poikaansa ja pojanpoikaansa, kulki kuin kulovalkea suusta suuhun ja herätti, kuten kaikkikin uutiset, mitä erilaisimpia tunteita; vaikka sitä oltiin odotettu, siitä kuitenkin hämmästyttiin, riemuittiin sekä oltiin äksyissänsä.
Leskikuningattaren sairaus eneni kuitenkin enenemistänsä, lääkärit sanoivat jo menettäneensä kaiken paranemisen toivonkin; kärsien kovia tuskia, pyysi hän läsnäolevia rukoilemaan Jumalaa hänen edestänsä ja suljettuna Sofia Albertinan syliin sekä yhtyen lastensa ja tänne kokoontuneen hoviväen rukouksiin, veti hän näin viimeisen henkäyksensä.
Tämä tapahtui varahin aamulla Heinäkuun 16 päivänä.