Kuninkaan aika kului nyt kuten ainakin tuhansissa eri puuhissa. Hallintotoimia; sodan hankkeita ja salaisia varustuksia; kunnianhimoisia, valtioviisaalla sukkeluudella toimeenpantuja aikeita, tehdäksensä vaikutusvoimansa tuntuvaksi milt'ei jokaisessa europalaisessa hovissa: mietiskelyjä saada Puola tunnustetuksi vanhaksi Vasan suvun perintömaaksi; näytelmiä, näyttämö-, tanssi- ja kirjailijatointa; komeata esiintymistä kuninkaana ja pieniä huviretkiä tuntemattomana; samppanjakemuja, naamiaisia, tanssi-iltamia, julkisia aterioimisia, joissa hovitapoja mitä ankarammin noudatettiin, ja yksityisiä, hauskoja sekä vallattomia kekkerejä; — jokseenkin tuollaista oli Kustaa III:n viettämä elämä, mutta huolimatta näistä vaihettelevista toimista ja huveista heräsi välistä hänen sielussansa kalvava levottomuus, joka tuotti hänelle synkkiä aavistuksia tulevaisista onnettomuuksista.
Sellaisella hetkellä tapasi hänet valtiosihteeri Elis Schröderheim, joka tuli esittelemään hänelle eräitä tärkeitä asioita.
— Ei nyt, Elis, lausui kuningas keskeyttäen, — minulla on muuta miettimistä! Katarina-keisarinnalta olen tänään saanut ikävän kirjeen, jatkoi hän hetken vaijettuansa: — minä ai'on siihen vastata… häntä ei saa loukata, mutta samalla en väisty tuumaakaan omista aikeistani. Olinpa varomatoin, antaessani hänen aavistaa hankkeitani. Se ajatus, että minun… että Ruotsin valta voisi lisääntyä, on hänelle silmätikkuna. Hän tahtoo välttämättömästi saada Tanskaakin Ruotsin ja Venäjän välillä olevaan "perheliittoon" mutta minä en sitä tahdo, tämä maa on suljettava siitä pois. Vaan ei hiiskaustakaan kenellekään hänen ja minun välisistä suhteistamme; minä tahdon että kansa luulee niiden olevan mitä parhaimpia.
Kuningas vaipui vähitellen yhä syvempiin mietteisin, jolloin hän astuskeli edestakasin; vihdoin kohtasi hänen loistavat silmäyksensä Schröderheim'iä, ja pysähtyen hänen eteensä jatkoi Kustaa-kuningas:
— Ei, minun täytyy omin silmin saada selville Europan todellinen asema! Sen valtiollinen elämä on vielä mitä suurimmassa sekasotkussa; mutta vuoden sisään taitaa kaikki ruveta selvenemään. Minun täytyy päästä kaikkein valtiollisten tointen ja kiekahduksien keskustaan, jossa minun on helpompi saada hyötyä olosuhteista kuin täällä (29). Sanalla sanoen, minun täytyy matkustaa, sitä olen jo kauan ajatellut! Täällä kotona vallitseva yksitoikkoisuus kiusaa minut kuoliaaksi! Niin, sinä naurahdat, Elis, mutta elämä täällä on ijäti yksitoikkoista, jolla ei enään ole minulle mitään viehätysvoimaa eikä hauskuutta, eikä se enään voi miellyttää minun ajatuksiani. Loukkaantunut käsivarteni (30) vaatii Pisan kylpyjä; yleisön silmissä on tämä tekosyy riittävä matkaani, jonka haluan tehdä sekä valtiollisista että muistakin syistä… Niin, minun on ottaminen selvä koko tuosta vapaamuurarien järjestelmästä, jossa Kaarlo-veljeni on niin vilpas osanottaja. Tahdon tavata tuota vallankärkkyjää ja tulla hänen kauttansa koko yhdistyksen johtajaksi; minä haluan päästä sen perille, mitä heidän keskuudessansa toimitaan. Se kumminkin on varma, että tässä maassa sen vaipan alla piilee valtiollisia hankkeita, ja olenpa luvannut itselleni… niin, selvyyttä kaikessa!
Kuningas vaikeni ja näytti yhä enemmän vaipuvan syviin ajatuksiin; hymyily, joka hänen puhuessansa oli karkkaantunut hänen huuliltansa, ei näyttänyt tahtovan palata, eikä mitään auringonpaistetta ollut niissä silmäyksissä, joita hän hajamielisen näköisenä väliin heitti suosikkiinsa, joka ystävän säälillä ja alamaisen kunnioituksella vihdoin lausui: — Jalo kuninkaani, te olette murheissanne.
— Minä ajattelen tulevia aikoja ja niitä, jotka ovat menneitä, vastasi kuningas; — minun hallitusajastani on kymmenen vuotta kulunut, kymmenen onnellista vuotta, Elis; mutta minkähänlaisia tulevaiset tulee olemaan?
— Teidän majesteettinne viisaan hallinnon kautta tulee tulevaiset olemaan yhtä onnellisia maallemme kuin teidän majesteettinne itsekin.
— Minä luotan täydellisesti kansan rakkauteen; minä tiedän olevani sen lemmityinen, ja tämä tieto on minun suurin onnellisuuteni ja kunniani… mutta sittekin, Elis, en voi irroittaa itseäni ahdistuksesta, joka synkkänä hiipi ympärilläni… onhan nyt tuo onnetoin Maaliskuu… tuntuu ikäänkuin jotakin kauheata olisi minulle tapahtumaisillansa, ja minä kysyn alituisesti: koska, missä ja miten?
Kuningas oli tarttunut Schröderheim'in käsivarteen, ja alkaen levottomasti astua hovin huoneiden laattiata, jatkoi hän: