— Ja kun tähän tulee lisäksi nuorimman poikani sairaus… niin, tiedäthän kuinka rakas hän minulle on, ja mitä toiveita minulla on hänestä! Mutta minä en saa kauan pitää häntä Elis; lääkärit ovat sen minulle sanoneet. (31) Tämä on onnetoin kuukausi minulle ja minun suvulleni. Minulle on julkisesti sanottu ja salaisesti kuiskattu, että minun pitäisi varoa Maaliskuuta… oma tunteeni, Elis, sanoo minulle, että tällä ennustuksella on perustusta. Minä tunnen tulevani ennen aikaani temmatuksi täältä pois, jollakin julmalla tavalla.
— Kartoittakaa nämät surulliset ajatuksenne, teidän majesteettinne, pyysi Schröderheim, mitä ankarammasti hämmästyneenä kuninkaan levottomasta katsannosta.
— En voi niitä karkoittaa, en tällä kertaa… väliin se minulle tosin onnistuu, mutta tässä silmänräpäyksessä olen ikäänkuin masennettu. Tämä on yksi minun raskaita hetkiäni, sellaisia minulla on monta… olenpa mielissäni, Elis, että sinä nyt olet luonani! Mutta kun raskain hetki tulee, onkohan minulla silloin kylläksi voimaa kestämään kohtaloani? Tulenkohan silloin olemaan yksinäni ja hyljättynä, vai ystävien ympäröimänä? — lausui kuningas, joka huokaillen ja kyyneleet silmissänsä pysähtyi katselemaan Kaarlo Stuartin kuvaa. Osoittaen tätä jatkoi hän: toivon mieluummin saadakseni kuolla, kuten tämäkin, mestauslavalla, kuin tulla surmatuksi jonkun Damiens'in tahi Ravaillac'in kädellä. (32)
— Jumalan avulla ei sellainen hetki milloinkaan ole tuleva! Oi, sire, oman menestyksenne takia älkäätte antautuko sellaisiin synkkiin mielikuvitteluihin!
VIIDESTOISTA LUKU.
Kuninkaan levotoin mieli, hänen halunsa yhä vaihetteleviin huvituksiin ja hänen aina uusille hankkeille altis sekä haaveileva sielunsa kuin myöskin halunsa olla osallisena Europan tärkeiden asiain ratkaisussa, kaikki nämät yhtenä pakoittivat häntä tekemään tuon ai'otun matkan Italiaan.
Kuningas lähti Syyskuussa ruotsista. Valikoima oppineita, nerokkaita ja miellyttäviä miehiä oli hänen seuruessansa, ja ihmettelyllä kiinnitti Europa huomionsa sellaisiin nimiin, kuin, Adlerbeth, Sergel, valtioneuvos Kaarlo Sparre, paronit Taube, Armfelt, Essen ja kreivi Aksel Fersen.
Ruotsiin tuli kuninkaan matkalta silloin tällöin sanomia. Uutisten joukossa kerrottiin etenkin kuninkaan kohtaamisesta Itävallan keisaria (33), jonka samoinkuin Venäjänkin hallitsijattaren luultiin olevan erinomaisen ystävällisellä kannalla Kustaa-kuninkaan kanssa, joka huomasi edun siitä, että yleisö luulisi hänen olevan liitossa sekä Venäjän, Itävallan että Ranskankin kanssa; sillä vaikka kuninkaan uhkarohkeat sotahankkeet Tanskaa vastaan olivat lykätyt tuonnemmaksi, oli hänen mielitekonsa kuitenkin aina tälle suunnalle, ja hän vartosi ainoastansa tilaisuutta ryhtyäkseen siihen sotakintaasen, jonka hän toivoi itsellensä tulevan heitetyksi.
Kaikki nämät rohkeat hankkeet eivät kuitenkaan häirinneet Kustaa-kuningasta, joka täysin määrin nautti matkansa tarjoamien seikkailujen ja huvitusten vaihettelua. Kuningas huvitteliihe ulkomailla, ja hovi osasi hallitsiansa poissa ollessa lohduttaa itseänsä, tämä iloinen, loistava, irstainen ja huikentelevainen; totuttujen tapojen ja menojen julkisuudelta suojaama hovi, ei voinut tulla toimeen ilman niitä huveija, joihin se kerran oli tottunut, ja jotka olivat sen menestymisen pohjana. Kuningatar ja herttuatar pitivät iltamia, kemuja ja tanssiaisia Tukholman linnassa, ja ruhtinatar, joka nyt oleskeli Fredrikshovissa, alkoi ottaa osaa näihin huvituksiin ja keräsi itse iloisen ja miellyttävän seurueen ympärillänsä. Onnen etsiminen, juonet ja kateus olivat vanhan tavan mukaan vaikuttamassa, ja aatelisten vaatimukset saada yhteiskunnassa kaikenmoisia etuja sekä kuninkaallisten suosio aatelisia kohtaan olivat nyt yhä samat kuin kuninkaan kotona ollessakin:
Näissä hovipiireissä loisti nyt Magdalena Rudenschöld erinomaisen kauneutensa täydessä kukoistuksessa; hänen ilomielisyytensä oli vilkas ja hänen olentonsa mitä miellyttävin yhteydessä luonnollisen hilpeyden sekä liikuntojen notkeuden kanssa, jotka olivat täynänsä suloa, ja hänessä oli viehättävä huolettomuus, joka vaikutti hurmaavaisesti; hänen ihailijainsa joukko lisääntyi lisääntymistänsä. Sellaiseksi kuin hän oi kuvitellut itsellensä elämää, sellaiseksi se oli hänelle kehittynytkin, huikaisevaksi, huumaaviin huvituksiin yhtyneeksi leikiksi ijäti hymyilevällä toivolla, ruusuntuoksulla ja ihanuudella, — sen arkipuolia, pettyneitä toiveita, ryppyjä, ikävää ja huolia, murheita sekä kyyneliä ei hän koskaan ajatellutkaan; hänen onnellisuuden unelmiansa ei mikään häirinnyt, ja vapaana sekä hymyillen otti hän vastaan niitä ihailuja, joita hänelle suotiin, samalla kun hän teki pilaa niistä tunteista, joita hän oli herättänyt.