Kaikkein näiden huvituksien keskellä, joihin Magdalena nuoruuden ihastuksella otti osaa, saapui hänelle tieto isänsä äkillisestä sairastumisesta, ja hän riensi tämän kuolinvuoteelle.
Perille tultuansa tapasi hän koko perhekunnan kokoontuneena kreivin makuuhuoneessa. Hänen päänalustansa ääressä istui kreivin puoliso, tarkaten hänen pienimpiäkin liikkeitänsä. Silloin tällöin pyyhkien pois silmistänsä kierivät kyyneleet, nojasi hän päänsä vanhemman tyttärensä rinnalle. Tämän aviomies, paroni Ehrenkrona, sekä valtioneuvoston kaksi poikaa, Thure ja Pentti, istuivat murheellisina ja vaitonaisina vuoteen vastapäätä olevalla sohvalla Akuttimet olivat lasketut akkunain eteen, ja lähellä niitä seisoi Magdalenan imettäjä ja tipahutteli rohtoja lusikkaan, joita hän huolestuneella katsannolla pahoitti kreivitärtä nauttimaan. Synkkä puolihämärä vallitsi tässä huoneessa, johon Magdalena nyt rientäen tuli, jolloin isänsä ojensi väsyneet käsivartensa häntä kohden. Juhlallinen äänettömyys vallitsi; tuo kuolemaisillansa oleva isä ja puoliso oli äsken lausunut läsnäoleville viimeiset jäähyväisensä.
Magdalenan nähdessänsä tuikahti vielä kerran elämän kypenä tuon ijäkkään miehen silmissä, ja hiljaisella äänellä lausui hän:
— Sinuakin sain vielä nähdä… niin rakas lapseni… kohta on sinun isäsi poissa, mutta yksi elää, joka valvoo ylitsesi ja joka ojentaa suojelevan kätensä kaikkein yli; hänestä tulet saamaan varmemman tuen kuin se on jonka nyt menetät… Magdalena… Herra siunatkoon sinua nyt ja ainiaan.
Ensi kerran eläessänsä heräsi nyt Magdalenassa aavistus, että ne huvit, jotka hän oli jättänyt olivat ainoastansa tyhjyyttä ja turhuutta, ja että korkeampaakin ja jalompaa oli olemassa kuin tuo miellyttämisen taito ja tuo kilpaileminen voittaa toisensa komeudessa. Raskas huokaus kuului hänen huuliltansa, isänsä hervotoin käsi lepäsi hänen päänsä päällä ja notkistuen polvillensa sekä nyyhkien vaipui hän vuoteen viereen.
— Kaikkina elinpäivinäni, — jatkoi kuoleva olen koettanut toimia niin, ett'ei katumus koskaan ole häirinnyt sieluni rauhaa… kunniassani ei ole yhtään tahrapilkkua… jospa te, rakkaat lapseni viimeisellä hetkellänne voisitte sanoa samaa itsestänne! Hän vaikeni muutaman silmänräpäyksen ja huokui raskaasti, jonka jälkeen hän yhä katkonaisemmalla ja epäselvällä äänellä jatkoi: — Rehellisesti ja uutterasti olen koettanut täyttää velvollisuuksiani; mutta mitä hyödyttävät kaikki minun pyrintöni, jos ei Jumala minua armahda! Täynnänsä syntiä ja heikkoutta vaivun minä edessäsi rukoukseen, oi Herra…
Pidättäen hengityksensä, jott'eivät menettäisi sanaakaan, kuultelivat häntä puolisonsa ja lapsensa. "Synnintunnustus" kuului nyt ääneen ja selvästi kuolevan huulilta, ja puoleksi tukahtuneella 'amen'ella sulkeutuivat ne ijäksi.
KUUDESTOISTA LUKU.
Oleskeltuansa lähes yhden vuoden ulkomailla, palasi Kustaa-kuningas Elokuun 2 päivänä Tukholmiin. Tuo uhkaava ilmoitus, että Tanska kuin myöskin Venäjä varustelivat, joudutti hänen kotiinpalajamista. Hyökkäystä Tanskaa vastaan ei kuningas tällä hetkellä ajatellut; sen sijaan alkoi hän miettiä ja puuhailla keinoja tämän valtakunnan suosion saavuttamiseksi.
Sill'aikaa kun nämät todellisen vaaran uhkaukset panivat kuningasta mietiskelemään ja hän mitä innokkaimmin ajatteli näiden poistamista, ei häntä kuitenkaan mikään estänyt antaumusta nyt kuten ainakin seuraelämän sulolle sekä hänen tavallisille huvituksilleen ja ajanvietoillensa.