— Mitkä ne olivat? kysyi kuningas, Liljensparren tehtyä pienen pysäyksen.
— Kuninkaaksi päästyänsä tulisi hänen määrätä Fredrik Sparre valtiokansleriksi…
— Siis on Sparre se, joka pitää nuot salaiset langat tässä narrivehkeilyssä kädessänsä? Entä muuta?
— Siihen asti tulisi hänen olla, kuten sanat kuuluivat, "veljellensä alamainen ja häntä totella, niin kauan kuin tämä viisaasti elää ja hallitsee."
Hymy ilmautui Kustaa-kuninkaan huulille.
— Tuopa kuuluu kauniilta lausui hän, — enkä todella voi pyytääkään enempää herra Ulfvenklou'lta. Noh, siihenkö siis koko tuo juttu loppui?
— Eipä aivan, vastasi Liljensparre, — sillä tämän jälkeen piti hän pienen puheen herttualle, — taaskin vaikeni poliisimestari, jolloin kuningas vilkkaasti lausui:
— Tänäänpä saan oikein urkkia teiltä sanoja, laamanni Liljensparre.
Millainen tämä puhe oli?
— Ulfvenklou alkoi sen Herran nimeen. Minulle on se tässä kirjoitettuna, vastasi poliisimestari, joka ei rohjennut kertoa Ulfvenklou'n sanoja kuninkaalle ja joka kunnioituksella tarjosi hänelle paperin, josta Kustaa-kuningas nyt luki: "Älä huoli enään nyt hallitsevasta Kustaa-kuninkaasta, sillä minä olen hyljännyt hänet ja hänen sikiönsä, koska hän on pysynyt maailmallisissa ja hyljännyt minut; sentähden tahdon hänelle kostaa. Ja minä olen määrännyt hänelle rajansa, jonka yli hän ei voi mennä; hän on valinnut itsellensä muita jumalia, jotka häntä eivät voi auttaa, sentähden en enään ajattele häntä, vaan ihmiskäden kautta pitää hänen maailmasta erkaneman, koska hän on koettanut viekkaudella juonilla ja petoksilla sekä ihmiskäden avulla valtaansa vahvistaa?" (35)
Kustaa-kuningas, jolla oli vilkas mielikuvitelma ja joka uskoi aavistuksia sekä oli kuten Kaarlo-veljensäkin, taipuvainen luottamaan ennustuksiin, tunsi itseänsä karmivan näitä sanoja lukiossansa. Jokin hänen sielussansa puhui tämän ennustuksen totuudesta ja jonkinlainen kauhistus valloitti hänen mielensä; mutta tottunut kuin hän oli hillitsemään tunteitansa ja ainoastansa ilmaisemaan niitä, joita hän soi maailman huomaavan, hän hymyili, laskien välinpitämättömällä katsannolla tuon hienolla käsialalla kirjoitetun paperilapun kädestänsä. Liljensparren epäluuloiset silmäykset tähystelivät hänen liikkeitänsä ja tämä mies, joka tarkoin tunsi ihmiset ja voi helposti saada ilmi lähimäisensä salaisimmatkin ajatukset ja tunteet, huomasi Kustaa-kuninkaan sielussa vallitsevan ainoastansa huolettoman välinpitämättömyyden.