Kolmannen kerran teki seula saman liikkeen.
— Saako meidän nykyinen kuningattaremme, Sofia Magdalena, useampia perillisiä?
Seula heilui sinne tänne, ikäänkuin jonkun sisällisen epäävän liikkeen pudistelemana.
Ulfvenklou ei kääntänyt silmiänsä tästä yksinkertaisesta, elottomasta ennustajasta, jonka antamat merkit nostivat kaksi heleänpunaista täplää herttuan poskille ja panivat hänen sydämensä kovasti sykkimään, samalla kun paroni Reuterholm tunsi rintansa paisuvan, jolloin hänen kauniit, ruskeat silmänsä loistivat ylpeydestä ja vallanhimosta.
Ulfvenklou, jonka oikea käsi yhä oli ojennettu eteenpäin ikäänkuin manaisi hän esille jotakin näkymätöintä henkeä, taivutti nyt toistakin kättänsä ollen yhä enemmän haltioissansa olevan näköinen.
— Ja nyt viimeinen kysymykseni, huomaa ja käsitä se tarkoin, — lausui haaveilija hiukan korkeammalla äänellä ja milt'ei leimuavalla loistolla tummissa silmissänsä, — lausu meille, onko Chierlin'in kartanossa salaisia aarteita?
Seula pyöri kiivaasti ympäri, joutui tasapainostansa ja kopsahti veitsineen kovasti permantoon.
— Björnram ei käsitellyt seulaa sillä tavoin; mitä tähän tulee, en ole nähnyt koskaan tämän vertaista, — keskeytti herttua, joka tyytyväisenä niihin vastauksiin, joita Ulfvenkloun kysymykset olivat saaneet, heitti häneen ihmeteltävän silmäyksen.
Ikäänkuin tuntien arvonsa seisoi haaveilija tyynenä ja milt'ei ylpeänä ruhtinaan edessä. Reuterholm, joka hetkeksi oli tuntenut katkeruutensa häntä kohtaan vähentyneen, huomasi, minkä vaikutusvallan Ulfvenklou tulisi saavuttamaan, jos tuo aarre todellakin hänen neuvojansa mukaan löytyisi, ja lausui nyt:
Niin, varsin kummallista! Sellaista vastausten selvyyttä en ole koskaan tätä ennen nähnyt, kumminkaan, mitä noihin neljään ensimmäiseen kysymykseen tulee; tuon viimeisen, aarretta koskevan, voi selittää niin ja näin, — ja tätä lausuessansa nauroi suosikki hieman.