— Sittenpä saankin kertoa aivan tuoreen uutisen, uutisen josta mies mieheltä ainoastansa kuiskataan. Ensiksi kerrotaan hänen kuninkaallisen korkeutensa, Södermanlannin herttuan, äärettömästä hinnasta ostaneen Chierlinin, itäisen Pitkäkadun varrella olevan talon, ja toiseksi, että kartanosta, sittekun herttua tuli sen omistajaksi, on ruvennut kuulumaan kummeaa kolketta jonka syitä on kaikilla keinoin koetettu saada selville.
— Kummeaa kolketta, sepä kuuluu hauskalta, ja siinä on jotakin salaperäistä, joka lienee minun veljestäni mieluista. Noh, entä vielä?
— Naapurit ovat peloissansa, etenkin naiset, jotka usein antavat viittauksia teurastetuista ja suolatuista lapsista, koirankuonolaisista ja vapaamuurareista.
Kuningas nauroi; — siis piilee kaikessa tässä vapaamuurarien vehkeitä… niin, sitä voin odottaakin, niinpian kuin minun veljeni oli mukana. Vapaamuurausta ja kapinoitsemista, — lisäsi Kustaa-kuningas vakavammin ja katsellen Schröderheim'iä kirkkailla, läpitunkevilla silmillänsä, jatkoi hän: — sinä olet sanonut mitä kuiskataan, mutta sinä et olisi kertonut sitä minulle, jos et tietäisi enempää.
— Teidän majesteettinne huomaa kaiken,— vastasi Schröderheim hymyillen; — niin pian kuin kuulin näitä huhuja, otin selon siitä, oliko herttua todellakin tullut Chierlin'in talon omistajaksi; sitte menin siihen aikaan, jona tuo mainittu kolke tavallisesti sanottiin kuuluvan, kävelemään itäiselle Pitkäkadulle.
— Ja sinä huomasit? — keskeytti Kustaa-kuningas vilkkaasti.
— En mitään, teidän majesteettinne, — vastasi Schröderheim; mutta minä kuulin todellakin heikkoa kolketta, ja kun seuraavana päivänä kohtasin Liljensparren, mainitsin hänelle niistä huhuista, joita olin kuullut sekä omasta iltakulustani. "Sittepä minä tiedänkin enemmän kuin te," vastasi hän totutulla, kuivalla tavallansa; "minä tiedän muutamain herrojen, niiden joukossa Södermanlannin herttuankin, kaikki puettuina avaroihin kaapuihin ja keltainen nauha vasemman käsivarren ympärillä, noin viikon aikaa sitten alkaneen käydä siinä talossa. Kokous on tähän asti alkanut noin seitsemän aikaan illalla, ja kolke kuuluu ikäänkuin joku tekisi kellarissa kaivamistyötä, korjausta tahi muuta sellaista."
— Nuot kellarin korjaamiset tuntuu minusta sangen omituisilta, — lausui kuningas, ja hymyillen jatkoi hän: — ollen hyvä veli, pidän sangen paljo lukua Kaarlo-veljeni hankkeista ja toimista.
— Jos teidän majesteettinne käskee Liljensparrea ottamaan tarkempia tietoja…
— Kentiesi, Elis; mutta tällä silmänräpäyksellä on uteliaisuuteni herännyt, kello tulee seitsemän, ja minua haluttaa mennä hiukan kävelemään itäiselle Pitkäkadulle, tuntemattomana tietysti ja puettuna mustaan avaraan kaapuun ja keltainen nauha käsivarteni ympärillä.