— Ette kait, teidän majesteettinne, ai'o…

— En tiedä mitä ai'on, mutta jos sinulla on halua tulla mukaani, niin te'e itsesi joutuin valmiiksi.

Avaroihin kaapuihin puettuina ja kasvot milt'ei kokonansa peitettyinä leveäreunaisiin hattuihin kulkivat Kustaa III ja Schröderheim muutama minuutti tämän jälkeen pitkin itäistä Pitkäkatua.

Pieni seikkailu oli kuninkaasta varsin mieluista ja leikillisellä pilalla vastasi hän niihin varoituksiin, joita hänen suosikkinsa silloin tällöin rohkeni antaa heidän kulkunsa johdosta ja jotka hän vihdoin kokonansa katkasi, muistuttaen suosikkiansa, ett'ei hän ensi kertaa itse ottanut selkoa niistä asioista ja hankkeista, joista hän piti lukua. Tuo kapea katu, jota pitkin he nyt kulkivat, oli tällä hetkellä miltei kokonansa tyhjä ihmisistä, muutama lyhty levitti heikkoa valoa ympärillensä, samalla kun toiset kohdat olivat kokonansa öisen pimeyden peittämät. Nuot molemmat kävelijät astuivat rivakkailla askeleilla ja, vaihdettuansa hiljaa joitakuita sanoja, menivät he erääsen etehiseen, jonka puoleksi avatut ovet he työnsivät selälleen jäljestänsä. Tältä paikalta voivat he pitää silmällä tuota milt'ei vastapäätä olevaa, entistä Chierlin'in taloa ja kaikkea, mitä sen läheistössä saattaisi tulla tapahtumaan, samalla kun he itse, pysyen varjossa, voivat olla kokonansa näkymättömät.

Eipä viipynytkään kauan, ennenkuin he kuulivat askeleita, ja sen etehisen ohi, jossa he seisoivat piilossa, kulki nyt vaitonaisina kolme viittoihin puettua henkilöä. Ei ollut epäilemistäkään näiden olevan niitä henkilöjä, jotka tavallisesti kävivät Chierlin'in talossa, sillä tähystettyään vaanien ympärillensä, menivät he suoraan tuon vanhan rakennuksen suljetulle portille, joka kolmen hiljaisen kolkutuksen jälkeen ääneti aukeni. Siinä valossa, joka tällöin ilmautui, näki kuningas heidän aukaisevan viittansa ja näyttävän jollekin hänelle näkymättömälle henkilölle niitä keltaisia nauhoja, jotka heillä oli käsivartensa ympärillä. Heti tämän jälkeen sulkeutui portti jälleen, ja muutaman silmänräpäyksen perästä lähestyi sitä taaskin kävelijä, jonka kintereillä kulki puolikasvuinen poika, joka, kädet pistettyinä avaroihin housunsa lakkareihin, kimakasti viheltäen kulki katua eteenpäin. Poika juoksi nyt tuon yksinäisen kävelijän ohi ja rientäen hänen eteensä lausui hän:

— Armollinen herra, jos te kuulutte koirankuonolaisiin, sallikaa minun teitä seurata, minä olen lihava ja valkeanpunainen kuin juotetun vasikan paisti…

— Sittenpä olet kelvollinen, — lausui mies hänelle, jonka jälkeen poika suin päin riensi katua eteenpäin.

— Se oli Fredrik Sparren ääni,— lausui kuningas hiljaa, nojautuen eteenpäin, voidakseen paremmin nähdä kaikki hänen liikkeensä, joista ei yksikään jäänyt häneltä huomaamatta aina tuosta varovaisesta koputuksesta porttiin sen sulkeumiseen asti hänen jäljestänsä.

Seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi kuningas kadulla, kuiskattuansa
Schröderheimille:

Mene minua päinvastaiseen suuntaan ja yhdy minuun läntisellä
Pitkäkadulla, Harmaaveljesten kadun risteyksessä.