Kuningas oli iloinen mielessänsä, lähestyen nopeasti tuota määrättyä yhtymispaikkaa, johon valtiosihteeri nyt kokonansa hengästyneenä saapui.
— Pääsö minun veljeni kartanoon ei näytä olevan vaikea, — lausui Kustaa-kuningas, — kun koputtaa porttiin, näyttää keltaista nauhaa ja astuu sisään… kaikki tämä on varsin helppoa; — seuraa minua nyt, ystäväni!
— Mutta, teidän majesteettinne, miettikää…
— Mitä tulee minun miettiä, — keskeytti Kustaa-kuningas, kohottaen päätänsä, — minä, kuningas, voin astua sisään, mihin mieleni tekee. Mitään väkivaltaa ei minulle voi tapahtua… eivät he uskalla tehdä minulle. Veljeni tulee varmaankin kovin hämmästymään ja samalla näyttämään ääretöintä iloa minut nähdessänsä, jos minä hänet tapaisin. Eteenpäin, ystäväni, meillä ei ole aikaa viivytellä!
Kepein askelin meni Kustaa-kuningas jälleen itäiselle Pitkäkadulle, ja
Schröderheim, joka koetti pysyä hänen rinnallansa, kuiskasi levottomana:
— Sallikaatte minun yksinäni mennä sisään, teidän majesteettinne…
— Nyt ei mitään majesteettia, — keskeytti Kustaa-kuningas, ja huolimatta siitä, huomaisiko hänet joku ohikulkeva, astui hän rohkeasti tuota vanhaa rakennusta kohti, jonka tummain akkunaruutujen läpi ei voinut huomata, mitä siellä sisällä tapahtui, ja nyt kuului hiljaa nuo kolme kolkutusta. Portti lensi auki, ja Kustaa-kuningas seuraajineen aukaisi kaapunsa vasempaa lievettä, näyttäen tuota keltaista nauhaa, joka oli kiedottu hänen käsivartensa ympärille, eräälle hartiakkaalle, jäntevälle miehelle, joka kunnioituksella kumarsi päätänsä. Samassa silmänräpäyksessä tuli portti heidän takanansa suljetuksi raskaalla telkineellä, ja seikkailuja rakastava kuningas ja hänen mukanansa oleva suosikkinsa kävivät nyt sitä suuntaa, jota lampun valo heille osoitti.
— Tie ei viekään ylös- vaan alaspäin, — muistutti kuningas, heidän ollessa eräässä etehisessä, samassa silmänräpäyksessä, kun hän laski jalkansa eräälle portaalle, joka selvästi johti ales kellariin. Portaat olivat peitetyt matoilla, eikä heidän askeleitansa enään kuulunut kivilaskoksella, ja heidän ympärillänsä olevaa vaitonaisuutta keskeytti väliin heikko hyminä, joka kuului tulevan ikäänkuin maan alta.
— Kokous näyttää alkaaneen, — kuiskasi kuningas, joka nyt pysähtyi eräälle portaalle, heittäen vaanivan silmäyksen ympärillensä. Eräs kellariholvi, jossa oli terävät ulospäin pistäytyvät nurkat, näytti olevan suorastaan hänen allansa ja vasemmalla puoleksi auki oleva ovi, josta huikaiseva valo virtasi, sekä oikealla tumma, leveä esirippu, joka oli kiinnitetty kahden nurkan väliin. Kuulumattomin askelin lähestyi kuningas tuota puoleksi, avattua ovea, ja pysyen itse varjossa, katseli hän nyt erääsen jokseenkin matalaan holviin, jossa paitsi kapeata läpikäytävää oli useampia osastoja tahi komeroja, jotka nähtävästi olivat olleet joitakuita tässä talossa vuokralla asujien tarvekalujen säilytyspaikkoja, mutta jotka nyt avonaisine ovineen ainoastansa näyttivät pimeiltä aukoilta sekä luukuilta. Tuon kaidan läpikäytävän päässä näkyi suljettu ovi, jonka takaa äänet luultavasti tulivat, ja kääntyen äkkiä seuraajaansa, lausui kuningas:
— Tuo ovi on kiinni lautaseinässä, sen lähellä on eräs aukko, — rientäkäämme sinne, sillä minä kuulen askeleita porttikäytävän kivilaskoksella, ja joku tulee varmaankin meidän takanamme.