Vaan tuo lyhyt matka tallinovelta pirttiin oli raskainta mitä Torarin oli ikänään astunut.
Oven auetessa Torarin sulki silmänsä, päästäkseen näkemästä huoneen sisään. Mutta hän koetti rohkaista mieltään ajattelemalla Aarne herraa. »Hän on antanut sinulle pöydässään monta kelpo atriaa. Hän on sinulta ostanut kaloja, vaikka aittansa useinkin oli niitä täynnä. Hän on koko elinaikansa sinua suosinut, miksi hän sitte vainajana tahtoisi sinulle turmiota? Ehkäpä hän jossain asiassa tarvitsee apuasi. Muista, että kiitollisuutta sinun pitää osottaa kuolleillekin.»
Torarin avasi silmänsä ja katsoi huoneen sisään. Silloin hän näki, että suuri pirtti oli aivan ennallaan. Hän tunsi korkean takkauunin ja seinillä riippuvat ryijyt. Mutta hänen silmänsä kiertelivät kuitenkin ensin katosta permantoon ja seinästä seinään, ennenkuin hän rohkeni katsahtaa pöydänpäähän, missä Aarne herran paikka oli ollut.
Vihoviimein hän sentään käänsi katseensa sinneppäin, ja silloin hän näki Aarne herran ilmielävänä istuvan lavitsalla pöydän ääressä, vaimonsa ja apupapin välissä, ihan samoin kuin viikko sitte. Hän näkyi juuri lopettaneen atriansa, koska oli työntänyt ruukun etemmäs luotaan ja oli pannut lusikkansa pöydälle. Kaikki vanhat mies- ja naispalvelijat istuivat pöydän ääressä, mutta vaan toinen neitosista.
Torarin seisoi kauan ääneti ovipielessä ja katseli pöydässä istujoita. He olivat kaikki hätääntyneen ja surullisen näköisiä, ja Aarne herra istui alakuloisena, pää käsien varassa, samoinkuin toisetkin.
Viimein Torarin näki herra Aarnen kohottavan päätään.
»Vieraanko olet tuonut mukanasi pirttiin, hevoshoitaja Olli?»
»Niin tuon», sanoi renki, »se on Torarin kalakauppias, joka on tänään ollut Branehögissa käräjillä.»
Aarne herra muuttui silloin vähän ilosemman näköiseksi, ja Torarin kuuli hänen sanovan:
»Käy sitten peremmäs, Torarin, ja kerro mitä käräjistä kuuluu. Täällä minä nyt olen istunut sinua odottamassa puoleen yöhön.»