Mutta tuskin hän oli sen sanonut, kun hänen koiransa kohosi istualleen, ojensi kuononsa ilmaan ja alkoi ulvoa.
Torarin lakkasi nyt oitis skottilaisia kehumasta.
»Mikä sulla nyt on, Grim?» hän sanoi. »Olenko muka liian kauan seissut jäällä ja tuhlannut aikaa?»
Hän alkoi laittautua lähtemään. »Niin, hyvää vointia sitte vaan!» hän sanoi.
Torarin ajoi Marstrandiin päin pitkin Klöfverön ja Koon välistä kapeata salmea. Hän oli niin kaukana että Marstrand jo näkyi, kun huomasi jäällä olevan muitakin kulkijoita kuin hän.
Kirkkaassa kuutamossa Torarin näki pitkän ja ryhdikkään miehen kävelevän pitkin lumihankea. Hän näki, että miehellä oli töyhtöhattu ja puuhkahihoilla ja kultaneuloksilla koristettu puku.
»Kas niin», Torarin itsekseen sanoi, »sehän se on sir Archie, skottilaisten päällikkö, joka tänä iltana on käynyt laivurin kanssa sopimassa Skotlannin matkasta.»
Torarin oli niin lähellä miestä, että oli jo tavottanut hänen hangella liitävän varjonsa. Hevonen oli juuri tallaamaisillaan pitkän varjokuvan hatuntöyhtöä.
»Grim koirani», sanoi Torarin, »mitähän jos kysyisimme, haluttaako häntä ajaa meidän reessämme kaupunkiin?»
Koira rupesi oitis nousemaan, mutta Torarin painoi sen kädellään alas.
»Ole vait, Grim!» hän sanoi. »Näen kyllä jo ettet skottilaisista pidä.»