Sir Archie ei mitään virkkanut. Hän seisoi silmäkulmat rypyssä ja katsoi syrjään.
»Niin, oi kun kerran tapaisin sen miehen!» Elsa sanoi. Hän seisoi nyrkkiään puristaen sir Archien edessä.
»Et voi tavata sitä miestä», sanoi sir Archie. »Hän on kuollut.»
Mutta neitonen heittäytyi lavitsalle itkeä nyyhkyttämään. »Sir Archie, sir Archie, miksi johditte ne vainajat mieleeni? Nyt minun täytyy itkeä koko tämä ilta ja yö. Menkää pois, pois, sir Archie, sillä nyt minä en voi muuta ajatella kuin vainajia. Nyt minä vaan muistelen kasvinsisartani, joka minulle oli niin armas.»
Eikä sir Archie kyennyt häntä lohduttamaan, vaan hänen täytyi lähteä kyyneleitä ja valituksia pakoon, ja hän meni juomaveikkojensa luo.
3.
Sir Archie ei voinut käsittää, miksi hänen mielensä aina oli täynnä synkkiä ajatuksia. Niistä hän ei päässyt vapaaksi silloin kun Elsan kanssa puheli, eikä silloin kun istui tovereineen juomassa. Vaikka hän usein tanssi yökaudet ranta-aitoissa, eivät ne hänestä eronneet, eikä hän saanut niistä rauhaa edes samoillessaan peninkulmien päähän jäätyneelle merelle.
»Miksi minun täytyy alati muistaa sitä, jota en tahdo ajatella?» puheli sir Archie itsekseen. »On aivan kuin joku minua aina seuraisi ja kuiskuttaisi korvaani.»
»On aivan kuin joku kiertäisi verkkoa ympärilleni, sitoakseen kaikki ajatukseni tähän yhteen ainoaan», sanoi sir Archie. »En voi nähdä metsästäjää, joka verkkoa kiertää, mutta hänen hiiviskelevät askelensa kuulen jälessäni.»
»On aivan kuin maalari minun edelläni kulkisi muuttamassa samaksi kuvaksi kaikki mihin katson», sanoi sir Archie. »Jos käännän silmäni taivaalle tai maahan, niin en kohtaa muuta kuin saman näyn.»