Elsa neiti hyökkäsi sisään heidän luokseen. Hän piti rahaa ylhäällä kädessään.
»Hoi, kuulkaa miehet», hän huusi, »nyt tiedän, että Aarne herran murhaajat ovat elossa. Kas tässä on Aarne herran raha, jonka löysin!»
Kaikki miehet kääntyivät häneen päin. Hän näki silloin Torarinin, kalakauppiaan, istuvan joukossa.
»Mitä nyt tuletkaan huutamaan, neito?» kysyi Torarin silloin. »Kuinka voit erottaa Aarne herran rahat muista?»
»Erotan toki tämän mistä muusta tahansa», Elsa sanoi. »Se on vanha ja iso, ja siinä on lovi reunassa. Aarne herra sanoi sen olevan vanhojen Norjan kuningasten ajoilta, eikä hän sitä koskaan käyttänyt ostoksiin.»
»No kerrohan, neito, mistä sen löysit», sanoi muuan toinen kalastaja.
»Löysin sen kadulta, kierimästä jalkaini edessä», Elsa sanoi. »Sinne se on varmaan murhaajilta pudonnut.»
»Olkoon nyt totta tai lorua mitä puhut», sanoi Torarin, »niin mitä me voimme tehdä? Emme me siltä voi murhamiehiä löytää, vaikka sinä tiedätkin heidän kulkeneen yhtä kaupunkimme katua.»
Kalastajain mielestä Torarin oli puhunut järkevästi. He istahtivat äskeisille paikoilleen pystyvalkean ääreen.
»Tule pois, Elsa, mukaani kotiin!» Torarin sanoi. »Ei nyt ole aika neitosen juoksennella katuja ja kujia.»