Kun Torarin tätä puhui, niin Elsa kääntyi katsomaan äskeisiä saattajiaan. Mutta sir Reginald ja sir Filip olivat hiipineet tiehensä hänen huomaamattaan.
Raatikellarissa.
1.
Marstrandin raatikellarin emäntä avasi yhtenä aamuna ovet, portaita ja eteistä lakaistakseen. Hän näki silloin nuoren neidon istuvan portailla odottamassa. Hänellä oli yllään kaitanen harmaa hame, joka oli vyötäisiltä solkinauhalla sitaistu. Vaalea tukka ei ollut sykeröllä eikä palmikoituna, vaan suoraan riipuksissa kasvojen molemmin puolin.
Oven auetessa hän nousi istuiltaan ja astui portaita myöten emännän luokse. Vaan emännästä se oli kuin unissakulkijan käyntiä. Hän piti silmiään puoliummessa ja käsivarsiaan kylkiä pitkin likistettyinä. Kuta lähemmäs hän tuli, sitä enemmän emäntä ihmetteli hänen jäsentensä hentoutta. Hänen kasvonsakin olivat kauniit, Mutta ne olivat niin ohuet ja läpikuultavat kuin olisivat olleet haurasta lasia.
Emännän luo tultuaan hän kysyi, olisiko talossa ollut hänelle sopivaa tointa. Hän olisi tahtonut päästä palvelukseen.
Mutta emäntä ajatteli kaikkia niitä hurjia miehiä, jotka iltasin istuivat juomassa olutta ja viiniä hänen kellarissaan, eikä hän voinut olla hymyilemättä. »Ei täällä meidän talossa ole paikkaa noin pienelle neidolle», hän sanoi.
Neitonen ei nostanut silmiään eikä muuten mitenkään liikahtanut, hän vaan uudisti pyyntönsä päästä emännän luo palvelukseen. Hän ei sanonut pyytävänsä ruokaa eikä palkkaa, ei mitään muuta kuin jotakin tointa.
»Jos oma tyttäreni olisi sellainen kuin sinä», emäntä sanoi, »niin antaisin saman kiellon. Suon sinulle parempaa kuin palveluspaikan minun luonani.»
Silloin neitonen kääntyi hitaasti nousemaan portaita ylös, ja emäntä jäi katsomaan hänen jälkeensä. Tyttö oli hänestä niin pienen ja avuttoman näköinen, että häntä tuli vallan sääli.