Emäntä huusi hänet takasin ja sanoi hänelle: »Ehkäpä sinun sentään on turvattomampaa yksin maleksia satamassa ja torilla kuin olla täällä minun luonani. Saat nyt täksi päiväksi jäädä tänne kuppeja ja lautasia pesemään, niin nähdään mihin kykenet.»
Emäntä vei hänet pieneen huoneeseen kellarisalin vieressä. Se ei ollut suurempi kuin joku seinäkomero. Siinä ei ollut mitään lakeista eikä ikkunaa, vaan ainoa valo tuli kapakkahuoneeseen aukeavasta seinäluukusta.
»Seiso täällä nyt», hän sanoi neitoselle, »ja huuhdo kaikki kupit ja lautaset, joita sinulle tuosta luukusta ojennan. Sittenpähän näen voinko sinua palveluksessa pitää.»
Neitonen meni komeroon ja liikkui siellä niin hiljaa, että emännästä tuntui kuin olisi kuollut hautaansa puikahtanut.
Hän seisoi siellä sisällä koko päivän eikä kenenkään kanssa sanaa vaihtanut eikä luukusta ulos kurkistellut, vaikka kapakkahuoneessa väkeä liikehti lakkaamatta. Eikä hän huolinut ruuasta, kun sitä hänelle tarjottiin.
Hänen ei kuultu kalisuttavan astioita, mutta milloin hyvänsä emäntä ojensi kätensä luukulle, niin aina siinä oli tarjolla vastahuuhdottuja vateja, joissa ei täplääkään näkynyt.
Mutta kun hän rupesi niitä käsissään nostamaan pöydille, niin ne olivat niin kylmiä, että melkein tuntuivat vievän nahan sormista. Emäntää värisytti ja hän sanoi: »On aivan kuin ne ottaisin kylmän kuoleman käsistä.»
2.
Yhtenä päivänä ei laitureilla ollut työtä saatavissa. Elsa istui kotona Torarinin mökissä ja kehräsi. Pesävalkea paloi virkeästi ja valaisi joka kolkan pirtissä.
Kesken työnsä Elsa tunsi kasvoillaan kylmän henkäyksen, ikäänkuin olisi ovi ollut raollaan. Hän katsahti ylös ja näki kuolleen kasvinsisarensa seisovan edessään lattialla.