Elsa seisautti kädellään värttinän pyörimisen ja istui sitte hiljaa, tuijottaen kasvinsisareensa. Ensi hetkenä hän säikähti, mutta heti senjälkeen ajatteli: »Eihän minun sovi pelästyä omaa kasvinsisartani. Oli hän kuollut tai elävä, niin aina minä iloitsen kun saan häntä nähdä.»
»Sisko kulta», hän sanoi vainajalle, »haluatko minulta jotakin?»
Toinen silloin matalalla, kuiskaavalla äänellä vastasi: »Elsa sisareni, olen mennyt ravintolaan palvelukseen, ja emäntä on minun antanut kaiken päivää seista huuhtomassa kuppeja ja lautasia. Nyt illalla minä olen niin väsyksissä, etten enempää jaksa. Olen nyt tullut pyytämään, että sinä lähtisit sinne avukseni.»
Silloin Elsasta tuntui kuin olisi hänen järkensä sumennut. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan eikä tahtomaan eikä pelkäämään. Hän tunsi vaan suurta iloa siitä, että kasvinsisarensa oli palannut hänen luokseen, ja vastasi: »Kyllä, sisko kulta, heti lähden sinua auttamaan.»
Silloin kuollut kääntyi ovelle menemään, ja Elsa kulki hänen jälessään. Mutta kynnyksellä seistessään hänen kasvinsisarensa pysähtyi ja sanoi Elsalle: »Käy ottamassa vaippa yllesi. Ulkona on kova myrsky.» Näitä sanoja virkkaessa hänen äänensä kuului vähän selvemmin ja siinä oli hiukan sointuakin.
Elsa otti seinältä vaippansa ja kääri sen ympärilleen. Hän ajatteli itsekseen: Vielähän kasvinsisareni minua rakastaa, ei hän mitään pahaa aio. Minusta on vaan onnellista saada seurata häntä mihin tahansa hän minut vie.
Sitten hän kuolleen seurassa lähti Torarinin mökiltä kulkemaan jyrkästi viettävää kujaa pitkin sataman ja torin puoleiseen uudempaan kaupunkiin.
Kuollut astui kaiken aikaa Elsasta kahta askelta edellä. Sinä iltana oli kova myrsky, joka kapeissa kujasissa oli pusertaa kulkijan seinää vasten, ja Elsa huomasi, että pahimpien puuskien aikana kuollut asettui hänen ja tuulen väliin, suojelemaan häntä minkä hennolla ruumiillaan voi.
Vihdoin saavuttuaan raatihuoneelle kuollut astui kellariportaita alas ja viittasi Elsaa seuraamaan. Mutta ovea avatessa tuulen vihuri sammutti kynttilän eteisen lyhdystä, joten he jäivät pimeään. Silloin Elsa ei olisi tiennyt kääntyä minnekkään päin, jollei kuollut olisi tarttunut hänen käteensä ruvetakseen häntä taluttamaan. Mutta kuolleen käsi oli niin kylmä, että Elsa säpsähti ja kauhu alkoi häntä puistattaa. Kuollut silloin veti kätensä pois ja kääri sen Elsan vaipan liepeeseen, ennenkuin talutti häntä edelleen. Mutta Elsa tunsi kylmän väreitä vielä vuorin ja turkiksien läpi.
Kuollut ohjasi nyt Elsaa pimeän käytävän kautta ja avasi sitte hänelle oven. He tulivat pimeään komeroon, johon hiukan valoa pilkotti seinässä olevasta luukusta. Elsa näki tulleensa siihen huoneeseen, jossa ravintolan palvelustyttö seisoi pesemässä kuppeja ja lautasia, ennenkuin ne pantiin vierasten eteen. Elsa näki vesisoikon häämöttävän lattialla ja luukussa joukon huuhdottavaksi siihen pantuja juomalaseja ja astioita.