»Tahdotko, Elsa, nyt tämän yön olla minun apunani?» kuollut kysyi.
»Sisko kulta», sanoi Elsa, »tiedäthän että tahdon sinua auttaa missä hyvänsä minua tarvitset.»
Samalla Elsa jo heitti vaipan päältään. Hän kääri hihansa ylös ja rupesi työhön.
»Tahdotko, Elsa, nyt olla täällä hyvin ääneti, jottei emäntä huomaa minun hankkineen apulaista?»
»Sisko kulta», Elsa sanoi, »koetan minkä suinkin voin.»
»No hyvästi sitten, Elsa», sanoi kuollut. »Nyt pyydän sinulta vaan yhtä. Ja se on, ettet tämän jälkeen minuun ylen kovasti suutu.»
»Mitä varten sinä minulle hyvästejä heität?» Elsa kysyi. »Tulenhan mielelläni joka ilta sinun avuksesi.»
»En pyydä sinua olemaan kuin tämän illan», sanoi kuollut. »Luultavasti sinä nyt autatkin minua niin, että saan tämän toimen päätetyksi.»
Kun tätä puheltiin, oli Elsa jo kyyristynyt työhönsä. Kaikki oli hetken hiljaa, mutta sitte hän tunsi otsallaan samallaisen henkäyksen kuin kuolleen tullessa kalastajamökkiin hänen luokseen. Hän katsahti silloin ylös ja näki olevansa yksin. Hän tiesi nyt, mikä hänen otsallaan oli tuntunut kylmältä henkäykseltä, ja sanoi itsekseen: »Kuollut kasvinsisareni suuteli minua otsalle, ennenkuin lähti pois luotani.»
Elsa teki nyt ensin työnsä valmiiksi. Hän huuhtoi kaikki maljat ja kannut ja kuivasi ne. Sitte hän meni luukulta katsomaan, oliko sinne pantu mitään lisää. Kun ei siellä mitään ollut, niin hän jäi luukun ääreen seisomaan katsellen kellarisaliin.