Siinä seistessään hän mietti: »En minä voi antaa häntä ilmi. Olkoon tehnyt mitä pahaa tahansa, mutta minä rakastan häntä sydämestäni. En voi jättää häntä teilattavaksi. En voi sallia, että hänen kätensä ja jalkansa tulella kärvennetään.»

Myrsky, joka oli riehunut koko päivän, kiihtyi kiihtymistään yhä valtavammaksi, ja Elsa kuuli pimeään kätköönsä sen pauhun.

Nyt on ensimäinen kevätmyrsky tullut, hän ajatteli. Se on tullut kaikkine voimineen vapauttamaan merta ja murtamaan jäitä. Muutaman päivän päästä on avovesi, ja silloin sir Archie lähtee täältä eikä ikinä tänne palaa. Ei hän enää vastedes tee rikoksia tässä maassa. Mitä hyötyä siitä sitte on, jos hänet vangitaan ja rangaistaan? Ei siitä ole iloa kuolleilla eikä elävillä.

Elsa kääri vaipan ympärilleen. Hän ajatteli, että nyt hän menee kotiin ja istahtaa rauhallisesti työnsä ääreen eikä kenellekään ilmaise salatietoaan.

Mutta ennenkuin hän tuli lähteneeksi, hän jo luopui siitä aikeesta ja jäi paikalleen seisomaan.

Hän seisoi hiljaa ja kuunteli ulkona pauhaavaa myrskyä. Hänen mieleensä juohtui uudelleen, että kevät nyt oli tulossa. Lumi jo pian häviää ja maa pukeutuu vihreään verhoonsa.

Vaan, armias Jumala, minkälaisena kevät minulle tulee? Elsa ajatteli. Ei minun onneni eikä iloni nouse kukalle tämäntalvisten pakkasten jälkeen.

Niin, toisin oli viime vuonna, hän ajatteli. Silloin minä olin onnellinen, kun talvi oli kulunut ja kevät saapui. Muistan yhdenkin illan, kun oli niin kaunista etten malttanut kotiin jäädä. Silloin tartuin kasvinsisareni käteen ja kävelimme lehtoon poimimaan vihreitä vesoja uuninpankon koristeiksi.

Hän antoi nyt mielensä kuvitella, miten hän kasvinsisarineen oli astunut vihreätä polkua. Ja tien vieressä he olivat nähneet nuoren koivun, joka oli hakattu poikki. Tyvestä päättäen se oli ollut useita päiviä katkaistuna. Mutta nyt he näkivät, että puuraukka oli ruvennut vihannoimaan ja että sen lehdet pyrkivät puhkeamaan urvuista.

Silloin hänen kasvinsisarensa oli pysähtynyt ja kumartunut puun nojaan. »Voi sinua, puuraukka», hän sanoi, »mitä pahaa lienetkään tehnyt, kun et poikkihakattunakaan saa kuolla? Miksi sinun yhä pitää lehtiin puhjeta, ikäänkuin vielä eläisit?»