»Miksi itket, Elsa?» sir Archie kysyi.
»Itken, kun minun sydämeni teitä liiaksi rakastaa.»
Sir Archie silloin vielä enemmän läheni Elsaa ja kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen. »Kuuletko kun myrsky ulkona vinkuu?» hän sanoi. »Se ennustaa meren aukenemista ja että kohta alukset levällä purjein kiitävät kotirannoilleni. Nyt Elsa sano, seuraatko minua sinne, jotta voisin sinulle korvata sen pahan mitä olen toiselle tehnyt!»
Sir Archie kuiski Elsalle kohta alkavan elämän ihanuudesta, ja Elsa taipui ajattelemaan: Voi, kun en tietäisikään minkä rikoksen hän on tehnyt, silloin seuraisin häntä ja eläisin onnellisena hänen kanssaan.
Sir Archie läheni häntä yhä, ja kun Elsa viimein nosti katseensa maasta, oli hän kumarruksissa suudellakseen häntä otsalle. Silloin Elsa äkisti muisti vainajan, joka juuri oli ollut hänen luonaan ja oli häntä suudellut. Hän tempasi itsensä erilleen sir Archiesta ja sanoi: »Ei, sir Archie, en tahdo lähteä mukaanne.»
»Sinun täytyy lähteä, Elsa», sanoi sir Archie, »muuten minä joudun turmioon.»
Hän alkoi kuiskia neidolle yhä hellempiä sanoja, ja Elsa taas taipui ajattelemaan: »Eikö olisi Jumalalle ja ihmisille otollisempaa, että hän saisi sovittaa rikollisen elämänsä ja tulla hurskaaksi mieheksi? Jos hänet rangaistaan ja surmataan, niin kukapa siitä hyötyy?»
Elsa oli juuri ruvennut näin ajattelemaan, kun pari kellariin aikovaa miestä kulki heidän ohitsensa. Sir Archie näki heidän uteliaasti tähystävän häntä ja Elsa neitoa ja virkkoi silloin:
»Tule, Elsa, minä saatan sinut kotimökillesi. En tahdo, että kukaan näkisi sinun tulleen luokseni kellarisaliin.»
Silloin Elsa äkkiä avasi silmänsä, ikäänkuin muistaen lähteneensä toisille asioille eikä kuuntelemaan sir Archien puheita. Mutta hänen sydäntään kouristi, kun ajatteli hänen ilmiantamistaan. »Jos jätät hänet teloittajalle, niin minä pakahdun surusta», hänen sydämensä hänelle sanoi.