Sillä niin syvästi hän rakasti sir Archieta. Hän oli tosin ilmiantanut hänet rakkaan kasvinsisarensa tähden, mutta hänen hartain toivonsa oli että sir Archie pelastuisi.
»Ei, ensin tahdon vielä kerran pyytää sinua mukaani», sanoi sir Archie.
»Tiedättehän te kuitenkin, sir Archie, että minä en voi teitä seurata»,
Elsa sanoi.
»Miks’et sinä voisi?» sir Archie sanoi. »Olethan niin yksinäinen ja köyhä tyttö, ettei kukaan tiedusta mihin sinä joudut. Mutta jos lähdet mukaani, niin minä teen sinusta suuren rouvan. Minä olen ylhäinen mies kotimaassani. Siellä saat kulkea hopeassa ja kullassa, ja vienpä sinut kuninkaankin hoviin.»
Elsa vapisi hädissään, kun sir Archie yhä viipyi hänen luonaan, vaikkei pako enää kauan ollut mahdollista. Hän tuskin malttoi vastata hänelle: »Lähtekää nyt täältä, sir Archie! Ette saa enää viipyä minua pyytämässä!»
»Et, Elsa, vielä minua ymmärrä», puhui sir Archie yhä enemmän heltyvällä äänellä. »Kun näin sinut ensi kerran, niin minä vaan ajattelin lumota ja houkutella sinut. Olen monesti ennen luvannut sinulle linnoja ja kultia, vaan ennen tätä iltaa se ei ole ollut rehellisesti tarkoitettua. Mutta nyt minä tahdon ja haluan tehdä sinut vaimokseni. Siihen voit luottaa niinkuin aatelismiehen ja soturin sanaan.»
Samassa Elsa kuuli asepukuisten miesten raskasta astuntaa kellarin ulkopuolelta. Jos minä nyt lähden hänen mukaansa, hän ajatteli, niin hän kenties vielä pelastuu. Olenhan täällä häntä turmioon vetämässä. Minun tähteni hän täällä niin kauan viivyttelee, että vartioväki hänet vielä yllättää. Mutta enhän minä voi lähteä sen mukaan, joka on surmannut kaikki omaiseni.
»Sir Archie», Elsa sanoi, ja hän toivoi saavansa hänet säikähtämään.
»Ettekö kuule, kun aseellisia miehiä rientää torin poikki?»
»Kuulen sen kyllä», sanoi sir Archie, »kaiketi on taas tapeltu jossain kapakassa. Älä hätäänny, Elsa, vähästä ne kalastajat riitaantuvat, ilmoista ja tuulista.»
»Sir Archie», Elsa sanoi, »ettekö kuule, että ne seisahtuvat raatihuoneen eteen?»