»Eikä meillä hätää ole tänäkään iltana. Sen Elsa, saat omin silmin nähdä.»
Samassa hän molemmin käsin tarttui Elsaan ja tempasi hänet koholle.
Ja Elsa kilpenä edessään hän juoksi kellarisalin läpi käytävää kohti.
Ja vaikka ovessa seisovilla sotureilla oli keihäät ojona häntä kohti,
eivät he rohjenneet niitä käyttää, jotteivät Elsaa haavoittaisi.
Ahtaissa portaissa ja eteisessä sir Archie samoin piti Elsaa koholla edessään. Ja Elsa olikin parempi turva kuin vahvin haarniska, sillä portaille asetetut sotilaat eivät voineet aseitaan käyttää. Sir Archie pääsi siten ison matkan portaita ylös, ja Elsa tunsi jo ulkoilman henkivän kasvoillaan.
Mutta nyt oli rakkaus Elsan sydämestä hävinnyt, katkera viha siellä vaan kuohui sir Archieta kohtaan, ja hän muisti sir Archien vaan murhamieheksi. Ja nyt kun hän näki ruumiinsa suojelevan tätä miestä, niin että hän oli karkuun pääsemäisillään, nyt hän kädellään tarttui yhteen sotilasten keihäistä ja osotti sen sydäntään kohti. »Tahdon nyt viimein tehdä kasvinsisareni hyväksi työni loppuun», hän ajatteli. Ja sir Archien eteenpäin hypähtäessä se keihäs tunkeutui Elsan sydämeen.
Mutta silloin sir Archie jo seisoi ylimmällä portaalla. Ja sotamiehet väistyivät tieltä nähdessään että yksi heistä oli haavoittanut neitoa. Ja sir Archie juoksi heidän välistään.
Torille saavuttuaan sir Archie kuuli sotahuutoja erään kujan suusta ja skottilaisten hoilausta: »Apuun, apuun! Skotlannin puolesta! Skotlannin puolesta!»
Sir Filip ja sir Reginald sieltä tulivat hänen avukseen, mukanaan koko skottilaisjoukko.
Ja sir Archie juoksi heitä vastaan huutaen suureen ääneen: »Tänneppäin!
Tänneppäin! Skotlannin, Skotlannin puolesta!»
Jään poikki.
Vielä merenselällä sir Archie yhä kantoi Elsaa käsivarrellaan.