»Autatko minua hetkisen kantamaan Elsaa», sanoi sir Archie, »jotta saan kiedotuksi vaipan hänen ympärilleen?»
Sir Reginald otti Elsan syliinsä, mutta samassa hän kauhistui niin, että päästi hänet käsistään solumaan jäälle.
»En tiennytkään että Elsa oli kuollut», hän sanoi.
Aaltojen kohu.
Suuren kaljaasin laivuri astui koko yön edestakasin korkealla peräkannella. Oli pimeä, ja myrsky vinkui hänen ympärillään. Milloin se tuiskutti lunta, milloin toi ropisevan vesisateen. Jäät pusertivat yhä hellittämättä kaljaasin kylkiä, joten laivuri olisi hyvin voinut tyynesti nukkua kojussaan.
Mutta hän pysytteli valveilla koko yön. Tavan takaa hän nosti kätensä korvalle ja kuunteli.
Ei ollut niinkään helppo tietää, mitä hän kuunteli. Koko hänen väkensä, samoinkuin Skotlantiin aikovat matkustajatkin olivat laivassa mukana. He nukkuivat kaikki yösijoillaan laivan kojuissa, joten ei laivuri ainakaan voinut puhelua kuulla.
Vinkuva myrsky, kun se kohtasi kiinni jäätyneen aluksen, yritti tempoa sitä, samoinkuin ennenkin ajaessaan sitä merenselältä. Ja kun kaljaasi yhä seisoi alallaan, niin myrsky alkoi sitä riuhtoa riuhtomistaan. Pienet jääpuikot kalisivat ylhäällä heiluvissa köysissä. Laidat ruskivat. Mastot narisivat pahasti, vääntyessään niin tiukalle että olivat katketa.
Yö oli täynnä ääniä. Korva erotti hienoa vitinää ilmassa silloin kun lunta pyrytti. Se kuuli ropinaa ja läiskettä silloin kun vettä vihmoi.
Mutta railoja aukeni jäähän, pitkään rusahtaen, ikäänkuin sotalaivojen vastakkain ampuessa.