»Se arkku on sir Archien ja hänen ystäväinsä sir Reginaldin ja sir
Filipin oma», sanoi laivuri.
»Niin on», Torarin sanoi, katsoen tyynesti laivuriin, »tiedän sen. Se on sir Archien ja sir Filipin ja sir Reginaldin oma.»
Laivuri seisoi hetkisen ääneti ja tähysti joka taholle ympäristöön.
»Milloinka sinä arvelet tästä lahdesta jäiden lähtevän?» hän sanoi.
»Nyt täälläpäin on ylen kumma vuosi», sanoi Torarin. »Tästä lahdesta jäät muulloin lähtevät aikaisin, kun tässä on virtakohta. Mutta näin ollen voi sattua että laivasi ajautuu maalle kun jäät lopulta purkautuvat.»
»Sitä minäkin pelkään», sanoi laivuri.
Hän seisoi taas hetken ääneti. Hän oli kääntynyt katsomaan merelle päin. Aamuaurinko helotti taivaanlaelta, ja vaahtoisena lainehtiva ulappa kimalteli sen loisteessa. Jäistä vapautuneita aluksia luovi edestakasin, ja riemusta kirkuvia lintuparvia läheni etelästä. Kalat uiskentelivat ihan vedenpinnassa, ne pärskyttivät vettä ja ponnahtelivat välkkyen ilmaan, ikäänkuin huumauksissa, päästyään ummesta jään alta. Lokit, jotka olivat jään ulkoreunalla vaanineet saalista, lensivät suurissa parvissa maata kohden tutuille apajilleen.
Laivuri ei voinut tätä näkyä kestää. »Minäkö olisin pahantekijäin ja murhamiesten ystävä?» hän sanoi. »Minäkö pitäisin silmäni ummessa, vaikka näen miksi Jumala sulkee laivaltani meren portit? Pitääkö minun hukkua niiden jumalattomien tähden, jotka ovat tänne turvautuneet?»
Ja laivuri meni väkensä luo ja sanoi: »Nyt tiedän mikä meitä pidättää täällä, vaikka muut alukset jo ovat menossa. Se tulee siitä, että meillä on murhamiehiä laivassamme.»
Sitte laivuri meni skottilaisten soturien luo, jotka vielä nukkuivat laivaruumassa. »Veikkoset», hän sanoi heille, »pysykää vähän aikaa rauhassa, vaikka kuulisitte laivassa huutoa tai meteliä! Me tahdomme noudattaa Jumalan käskyä ja hävittää pahantekijät joukostamme. Jos minua tottelette, niin lupaan jättää haltuunne sen arkun, jossa Aarne herran rahat ovat, ja saatte jakaa ne keskenänne.»