Vaan Torarinille laivuri sanoi: »Mene sinä jäälle heittelemään kalat pois reestäsi! Saat siihen toisenlaisen kuorman.»
Sitte laivuri ja hänen väkensä murtautuivat siihen kajuuttaan, jossa sir Archie ystävineen nukkui. Ja ennenkuin nämä pääsivät hereille, olivat miehet jo heidän kimpussaan sitomassa heitä.
Ja kun skottilaiset yrittivät puolustautua, niin heitä iskettiin kirvespohjilla ja rautakangilla, ja laivuri sanoi heille: »Te olette konnia ja murhamiehiä. Miten luulitte voivanne rangaistusta välttää? Ettekö tienneet, että juuri teidän vuoksenne Jumala yhä pitää meren portteja sulettuina?» Silloin ne kolme miestä rupesivat yhteen ääneen huutamaan tovereita avukseen.
»Älkää kutsuko!» sanoi laivuri. »Eivät he tule. He ovat saaneet Aarne herran rahat jaettavikseen ja mättävät paraikaa hopeata hattuihinsa. Näiden rahojen takia sen ilkityön teitte, ja samojen rahojen takia nyt saatte rangaistuksenne.»
Vaan Torarin ei vielä ollut ehtinyt syytää kaloja pois reestään, kun laivuri väkineen tuli jäälle hänen luokseen. He taluttivat keskellään kolmea köysiin pantua miestä, jotka olivat kovin pahasti runneltuja ja haavoistaan ihan voimattomina.
»Jumalan ei tarvinnut minua turhaan kutsua», sanoi laivuri, »heti kun käsitin hänen tahtonsa, minä sitä tottelin.»
He laskivat vangit Torarinin rekeen, ja Torarin kyyditsi heidät kapeita, vielä jäässä olevia salmia ja lahtia pitkin Marstrandiin.
Vaan illempana laivuri yhä seisoi aluksensa korkealla peräkannella ja tähysti merta kohti. Koko ympäristö oli vielä aivan muuttumatta, ja jääruhka laivan edessä kasvoi kasvamistaan.
Hämärän tullessa laivuri näki pienen ihmisjoukon astuvan manteren puolelta jäälle ja lähenevän hänen alustaan.
Kesti hyvin kauan, ennenkuin matkamiehet ennättivät niin lähelle että heidät selvästi erotti. Niiden hitaasta käynnistä hän kuitenkin oitis huomasi, että ne olivat vanhoja ja raihnaisia.