"Tappakoon minut", miettii Gösta, "mutta minä en ammu."
Ja kun karhu töytää häntä kohti, hän seisoo hiljaa kuin paraatissa, ja kun metsänkuningas hojottaa aivan hänen edessään, hän tekee kunniaa kiväärillä ja ottaa askelen sivulle.
Silloin jatkaa karhu matkaansa, tietäen hyvin, ettei nyt ole aikaa hukattavana, syöksyy metsään, raivaa tiensä miehenkorkuisten kinosten läpi, kierii alas jyrkkiä rinteitä ja pakenee auttamattomasti samalla kun kavaljeerit, jotka kaikki seisoivat hana vireillä odottaen Göstan laukausta, laukovat nyt pyssyjään sen mennessä.
Mutia turhaan, kierros on murrettu ja karhu paennut. Fuchs haukkuu, ja
Beerencreutz noituu, mutta Gösta vain nauraa.
Kuinka he voivat vaatiakaan, että niin onnellinen ihminen kuin hän tekisi pahaa millekään Jumalan luomalle?
Gurlita-kukkulan suuri karhu kaikkosi siis hengissä leikistä; ja talviunestaan se on nyt herätetty, sen saavat talonpojat kokea. Ei yksikään karhu ole tottuneempi kuin se repimään heidän matalain, kellarimaisten navettainsa kattoja, ei ainutkaan pujahda niin viekkaasti pakosalle väijytyksestä.
Ylisen Lövenin seutulaiset olivat pian ihmeissään ja kummissaan kontion takia. Sana sanan jälkeen lähetettiin kavaljeereille ja pyydettiin heitä tulemaan tappamaan karhua.
Päivät pääksytysten, yöt perätysten samoavat nyt kavaljeerit koko helmikuun ajan ylisen Lövenin rannoilla etsimässä karhua, mutta se pääsee heidän kynsistään. Onko se oppinut ketulta viekkauden ja sudelta nopeuden? Jos he väijyvät jossakin talossa, se riehuu naapuritalossa, jos he etsivät sitä metsästä, se silloin ahdistaa talonpoikaa, joka ajaa jäällä. Siitä on tullut rosvojen rohkein: se kömpii luhtiin ja tyhjentää äidin hunaja-astian, se lyö kuoliaaksi isän hevosen reen edestä.
Mutta vähitellen aletaan arvata, minkämoinen karhu tämä on ja minkä tähden Gösta ei voinut sitä ampua. Kamalaa sanoa, hirmuista uskoa, mutta tämä ei ole oikea karhu. Ei ole ajatteleminenkaan sen kaatoa, jollei ole hopeakuulaa pyssyssä. Kuula, hopeasta ja kirkonkellon malmista tehty, valettu torstai-iltana, uudenkuun aikana kirkontornissa, niin ettei pappi ja lukkari eikä kukaan muukaan ihminen tiedä, se sen varmaan tappaa, mutta sellaista kuulaa ei taidakaan olla hevin helppo saada.
* * * * *