Fuchs kiroaa tuhmuuttaan, mutta sitten alkavat hänen kasvonsa loistaa niin, että mies oikein kaunistuu. Gurlitan suuri karhu ei siis olekaan kaatunut toisen miehen laukauksesta.
"Hyvä Jumala, kuinka hyvä sinä olet!" hän sanoo ja panee kätensä ristiin.
Yhdeksäs luku
BJÖRNEN HUUTOKAUPPA
Usein meitä nuoria ihmetytti suuresti vanhain kertomukset. "Oliko teillä sitten kemut joka päivä niin kauan kuin säteilevää nuoruuttanne kesti?" kysyimme heiltä. "Oliko elämä siihen aikaan yhtä ainoaa, pitkää seikkailua?"
"Olivatko kaikki nuoret naiset siihen aikaan kauniita ja suloisia, ja päättyivätkö kaikki tanssiaiset niin, että Gösta Berling kaappasi yhden heistä itselleen?"
Silloin pudistivat vanhukset arvokasta päätään ja siirtyivät kertomaan rukkien hyrinästä ja kangaspuiden ratinasta, keittiöhommista, riuttain jyskeestä ja kirveen paukkeesta metsässä; mutta kauan ei kestänyt, kun he jo taas joutuivat vanhalle ladulle. Jo kiitivät reet pääkuistin eteen, jo lennättivät hevoset pimeillä metsäteillä nuorta, iloista väkeä, jo leiskui tanssi, ja viulunkäyrät viuhuivat. Jyristen ja jylisten pauhasi seikkailun hurja ajojahti ympäri Lövenin pitkän järven. Kauas kaikui sen kumina. Metsä huojui ja kaatui, kaikki hävityksen voimat pääsivät valloilleen: tulipalo loimusi, koski tuhosi, metsänpedot samosivat nälkäisinä talojen ympärillä. Kahdeksanjalkaiset hevoset tallasivat kavioillaan kaiken hiljaisen onnen muruiksi. Missä ikinä hurja ajojahti pauhasi, siellä leimahtivat miesten sydämet villeiksi ja naisten täytyi paeta kauhusta kalvaina kotoaan.
Ja me nuoret kuuntelimme ihmetellen, hiljaa, kauhistuneina ja kumminkin ikionnellisina. "Sellaisia ihmisiä!" ajattelimme. "Me emme koskaan näe heidän vertaisiaan."
"Eivätkö sen ajan ihmiset koskaan ajatelleet mitä tekivät?" kysyimme.
"Tietysti he ajattelivat, lapset", vastasivat vanhat.