Taudin kourissa ollessaan oli hänellä vain yksi selvä ajatus: hän ei sallinut tiedoittaa taudistaan kenellekään. Hän ei tahtonut nähdä vanhempiaan, hän ei tahtonut sovintoa isänsä kanssa, ja hän tiesi, että isä katuisi, jos saisi kuulla, kuinka sairas hän oli. Sentähden hän käski, että hänen vanhemmilleen ja kaikille muillekin oli ilmoitettava, että se tukala silmätauti, joka aina kiusasi häntä kotiseudulle tultua, pakotti hänet nytkin piilemään suljettujen uudinten takana. Hän kielsi hoitajattaren puhumasta, miten sairas oli, hän kielsi kavaljeereja haettamasta lääkäriä Karlstadista. Hänessä oli tosin isorokko, mutta aivan lievä; Ekebyn kotiapteekissa oli kyllin lääkkeitä hänen henkensä pelastukseksi.
Hän ei ajatellut hetkeäkään kuolevansa, hän makasi vain ja odotti terveyden päiviä, lähteäkseen Göstan kanssa pappilaan kuulutuksille.
Mutta nyt oli sairaus ja kuume ohi. Hän oli taasen kylmä ja viisas. Hänestä tuntui kuin hän olisi viisas tässä hullujen maailmassa. Hän ei vihannut, ei rakastanut. Hän ymmärsi isäänsä, hän ymmärsi heitä kaikkia. Joka ymmärtää, ei vihaa.
Hän oli saanut kuulla, että Melchior Sinclaire oli päättänyt pitää huutokaupan Björnessä ja hävittää kaiken mitä omisti, niin ettei Mariannelle jäisi perintöä. Sanottiin, että isä aikoo hävittää kaikki niin perinpohjaisesti kuin suinkin voi: ensin kuuluu myyvän huonekalut ja viimeksi itse kartanon, ja kaikki rahat hän pistää säkkiin ja upottaa Lövenin syvyyteen. Hajoitus, mullistus ja hävitys piti oleman Mariannen perintö. Marianne hymyili hyväksyvästi tämän kuullessaan: isä oli luonteeltaan sellainen, juuri niin hänen tulikin menetellä.
Hänestä tuntui nyt merkilliseltä, että hän oli voinut runoilla sen suuren rakkaudenhymnin. Hän oli uneksinut hiilenpolttajan majasta, hän kuten muutkin. Nyt hänestä tuntui kummalliselta, että hän oli koskaan uneksinut.
Hän huokaili kaivaten luontoa. Hän oli väsynyt tähän alinomaiseen näyttelemiseen. Koskaan hänellä ei ollut voimakasta tunnetta. Hän tuskin suri kauneutensa katoamista; mutta häntä kauhistutti outojen sääli.
Oi, yksi itsensä unohtamisen tuokio! Liike, sana, teko, joka ei olisi laskelmoitu.
Sitten kerran, kun huone jo oli puhdistettu tartunnasta ja hän loikoi pukeutuneena sohvalla, hän kutsutti Gösta Berlingin luokseen. Hänelle ilmoitettiin, että Gösta oli lähtenyt Björneen huutokauppaan.
* * * * *
Björnessä oli todellakin suuri huutokauppa. Se oli vanha, rikas koti.
Väkeä oli tullut pitkien matkojen takaa huutamaan ja katsomaan.