"Veljellä on nyt onni kelkassa kuten ainakin", sanoi hän. "Tänne on tullut oikein pomo mies, reellinen rahaa mukanaan. Hän ostaa Björnen ja kaiken ulko- ja sisäirtaimiston. Hän on palkannut suuren ihmisparven huutajikseen. Ei tahdo varmaankaan näyttäytyä sitä ennen itse."
"Veli voi kai sanoa, kuka se on, niin tarjonnen ryypyn vaivasta."
Sintram otti ryypyn ja peräytyi pari askelta ennen kuin vastasi:
"Mahtaa olla Brobyn pappi, veli Melchior."
Melchior Sinclairella oli monta parempaa ystävää kuin Brobyn pappi! Heidän välillään oli jatkunut vuosikautista kiistaa. Kerrottiin, että suuri tehtaanomistaja oli väijyskellyt pimeinä öinä teillä, mistä papin piti kulkeman, ja että hän oli antanut papille, tuolle liehakoitsijalle ja talonpoikain kiduttajalle, monta kunnon selkäsaunaa.
Tosin oli Sintram vetäytynyt pari askelta patruuna Sinclairen edestä, mutta silti ei hän aivan välttänyt suuren miehen vihaa. Viinalasi lensi vasten hänen silmiään ja koko nassakka hänen kintuilleen! Mutta siitäpä seurasikin kohtaus, joka pitkät ajat ilahdutti hänen sydäntään.
"Tahtooko Brobyn pappi minun taloni?" karjaisi patruuna Sinclaire. "Oletteko te täällä huutamassa minun tavaroitani Brobyn papille? Oo, häpeäisitte! Huutia tietäisitte!"
Hän tempaisi kynttilänjalan ja mustepullon ja sinkautti ne väkijoukkoon.
Hänen sydänraukkansa koko katkeruus sai viimeinkin purkautua valloilleen. Karjuen kuin villipeto hän heristi nyrkkiään ympärillä seisoville ja sinkosi mitä heittoaseita sai heitä kohti. Viinalaseja ja pulloja lensi seinään. Hän oli järjiltään vihasta.
"Huutokauppa on lopussa", ärjyi hän. "Ulos kaikki! Ei minun eläessäni Brobyn pappi vie Björneä! Ulos, pellolle! Kyllä minä opetan teitä huutamaan Brobyn papille!"