Niin, hyvä oli olla rakastettu, mutta miten oli hänen itsensä laita?
Mitä tunsi hän? Oi, ei mitään, vähemmän kuin ei mitään!
Oliko se kuollut, se hänen rakkautensa, vai minne se oli kaikonnut?
Missä se piileskeli, se hänen sydämensä lapsi?
Elikö se vielä, oliko se puikahtanut sydämen syvimpään soppeen ja kyyrötti siellä, väristen vilusta jääsilmien edessä, pelästyneenä kelmeästä pilkkanaurusta, puolitukahtuneena luisten sormien kuristukseen?
"Ah, minun rakkauteni", huokasi hän, "sinä sydämeni lapsi! Elätkö sinä vai oletko kuollut, kuollut niin kuin kauneuteni?"
* * * * *
Seuraavana päivänä tuli suuri tehtaanpatruuna hyvissä ajoin vaimonsa luo.
"Pidä huolta, että talo pannaan järjestykseen, Gustava", sanoi hän.
"Lähden noutamaan Mariannen kotiin."
"Kyllä, rakas Melchior, kyllä täällä järjestetään", vastasi hän.
Siten oli asia selvä.
Tunnin päästä ajeli suuri tehtaanpatruuna Ekebyhyn.