Silloin purkausi Göstan viha sanoiksi. Mariannen ei tarvinnut teeskennellä. Hän ei aikonut kauemmin olla hänen lelunaan. Marianne oli hyljännyt hänet heti kun sai palata kotiin, eikä Gösta voinut rakastaa häntä enää. Kun hän toissapäivänä tuli karhunajosta kotiin ja näki, että Marianne oli mennyt pois jättämättä edes tervehdystä, yhtään sanaa, silloin hyytyi veri hänen suonissaan; hän oli kuolla surusta. Hän ei voinut rakastaa ihmistä, joka oli tuottanut hänelle sellaista tuskaa. Marianne ei ollut muuten koskaan rakastanutkaan häntä. Hän oli kiemailija, joka tahtoi, että joku häntä suuteli ja hyväili, näin täällä kotiseudullakin, siinä totuus.
Luuliko Gösta siis, että Mariannen oli tapana antaa nuorten herrain hyväillä itseään?
Kuinkas muuten, niin Gösta luuli. Naiset eivät ole niin pyhiä kuin näyttävät. Itsekkyyttä ja kiemailua kiireestä kantapäähän. Ah, jos Marianne olisi tiennyt, miltä Göstasta tuntui, kun hän tuli kotiin metsältä! Aivan kuin hän olisi kahlannut jäisessä vedessä. Sitä tuskaa hän ei voi koskaan unohtaa. Se vainoaa häntä koko hänen ikänsä. Hänestä ei tule enää koskaan ihmistä.
Marianne koetti selittää hänelle, miten niin oli käynyt. Hän koetti muistuttaa Göstalle, että oli yhäti hänelle uskollinen.
No, se oli yhdentekevää, sillä nyt ei Gösta enää rakastanut Mariannea. Nyt oli Gösta nähnyt, mikä Marianne oli. Hän oli itsekäs. Marianne ei rakastanut häntä. Hän oli lähtenyt pois jättämättä hänelle tervehdystäkään.
Lakkaamatta toisti Gösta tätä. Marianne melkein nautti kohtauksesta. Suuttua hän ei voinut. Hän ymmärsi Göstan vihan niin hyvin. Toista rikkomustakaan hän ei pelännyt. Viimein hän kumminkin tuli levottomaksi. Oliko todellakin sellainen muutos Göstassa tapahtunut, ettei hän enää voinut rakastaa?
"Gösta", sanoi hän. "Olinko minä itsekäs, kun menin Sjöhön majuria hakemaan? Muistin kyllä silloin, että siellä oli isoarokkoa. Eikä ole sitä paitsi mukava kulkea ohuissa kengissä pakkasessa ja hangessa."
"Rakkaus elää rakkaudesta, ei ansioista ja hyvistä töistä", sanoi
Gösta.
"Sinä tahdot siis, että tästä lähtien olemme vieraat toisillemme,
Gösta?"
"Niin tahdon."