Yhtä ainoista anelen sulta, mun rakkaani: älä koskaan vihallas minua kuormaa; Juur heikoin heikoista maan eikö ole se ihmissydän? Miten voisi se elää viiltävän mietteen alla, että vaivaksi toisen se oisi?
Minun rakkaani, jos sinä surmata mielit,
ei tikari tarpeen, äl' osta myrkkyä, köyttäkään!
Mun suo vain tietää, että mun poies sa tahdot
maan vihreän piiristä, valtakunnista elon.
Ja kohta ma hautaani vaivun!
Elon elämän annoit mulle. Rakkauden soit.
Nyt pois otat lahjasi! Oi, hyvin tiedän sen.
Mut vihaksi sit' elä muuta!
Rakas sentään on elo mulle. Se muista, oi!
Mut tiedän: ma kuolen vihan kuorman alle!
Kymmenes luku
NUORI KREIVITÄR
Nuori kreivitär makaa kello kymmeneen aamulla ja haluaa, että joka päivä on tuoretta leipää aamiaispöydässä. Nuori kreivitär harrastaa kehäompelua ja runoutta. Hän ei piittaa kutomisesta eikä ruoanlaitosta. Nuori kreivitär on hemmoteltu.
Mutta nuori kreivitär on iloinen ja antaa ilonsa paistaa kaikkeen ja kaikkialle. Annetaan niin mielellään anteeksi hänen pitkä aamu-unensa ja hänen tuore leipänsä, sillä hän on tavattoman aulis köyhille ja ystävällinen kaikille.
Nuoren kreivittären isä on ruotsalainen aatelismies, joka on asunut koko ikänsä Italiassa, missä häntä on pidättänyt kaunis maa ja kauniin maan kaunis tytär. Kun kreivi Henrik Dohna matkusti Italiaan, hän joutui tämän ylimyksen kotiin, tutustui hänen tyttäriinsä, nai yhden heistä ja toi hänet mukanaan Ruotsiin.
Kreivitär, joka oli aina osannut ruotsia ja oli kasvatettu rakastamaan kaikkea ruotsalaista, viihtyy hyvin karhujen maan perukassa. Hän pyörähtelee niin iloisesti siinä pitkässä huvien katrillissa, joka viuhuu ympäri Lövenin pitkän järven rantoja, että luulisi hänen aina eläneen täällä. Vähän hän tosiaan ymmärtää, mitä on kreivittären arvo. Ei komeuden tavoittelua, ei jäykkyyttä, ei alentuvaa arvokkuutta ole tässä nuoressa, iloisessa olennossa.
Vanhat herrat pitivät enimmän nuoresta kreivittärestä. Oli merkillistä, millainen menestys hänellä oli näiden piirissä. Kun he näkivät hänet tanssiaisissa, voi olla varma, että he kaikki, niin hyvin Munkerudin laamanni ja Bron rovasti kuin Melchior Sinclairekin ja Bergan kapteeni, selittivät rouvilleen mitä luottamuksellisimmin, että jos he olisivat tavanneet nuoren kreivittären neljäkymmentä tai kolmekymmentä vuotta sitten…