"Niin, silloin hän tosin ei ollut vielä syntynyt", sanoivat vanhat rouvat.
Ja seuraavalla kerralla nuoren kreivittären tavatessaan kiusottelevat rouvat häntä, että hän ryöstää heiltä vanhain herrain sydämet.
Vanhat rouvat katselevat häntä ikäänkuin huolissaan. He muistavat niin hyvin kreivitär Märtan. Yhtä iloinen ja hyvä ja rakastettu oli hänkin ollut tullessaan ensi kerran Bergaan, Ja hänestä oli tullut vain turhamainen ja huvinhaluinen koketti, joka ei nyt voi ajatella mitään muuta kuin huvejansa. "Olisipa hänellä mies, joka panisi hänet työhön!" sanovat vanhat rouvat. "Jospa hän osaisi kutoa kangasta!" Sillä kankaankutominen lohduttaa kaikissa suruissa, se nielee kaikki harrastukset, se on ollut monen naisen pelastus.
Nuori kreivitär tahtoo mielellään tulla hyväksi perheenäidiksi. Hän ei tiedä mitään parempaa kuin onnellisen vaimon elämä hyvässä kodissa, ja hän tulee usein suurissa pidoissa istumaan vanhusten joukkoon.
"Henrik tahtoisi niin kovin, että minusta tulisi yhtä hyvä emäntä", sanoo hän, "kuin hänen äitinsä oli. Opettakaa minua kutomaan kankaita."
Silloin huokaavat vanhat rouvat kaksinaisesti: ensiksi Henrik-kreivin tähden, joka voi uskoa, että hänen äitinsä oli kunnon emäntä, ja toiseksi suurien vaikeuksien vuoksi, joihin joutuisi, jos ryhtyisi opettamaan tälle nuorelle, tietämättömälle olennolle niin mutkallisia salaisuuksia. Tarvitsi virkkaa hänelle vain pasmasta ja tutkaimesta, niidestä ja haasta, yksiniitisestä ja kaksivartisesta, niin hänen päänsä jo meni pyörälle; mitä sitten ridantoimikkaasta ja hanhensilmästä ja kilpikankaasta!
Kukaan, joka vain nuoren kreivittären näkee, ei voi olla ihmettelemättä, miksi hän on mennyt tuhmalle Henrik-kreiville.
Voi sitä raukkaa, joka on niin tuhma! Sellaista on aina surku. Ja suurin surku on tyhmyriä, joka elää Vermlannissa.
Jo on monta juttua Henrik-kreivin tuhmuudesta, ja hän on vasta muutamia vuosia kolmannellakymmentä. Kerrotaan esimerkiksi, miten hän muutama vuosi sitten huvitti Anna Stjärnhökiä rekiretkellä.
"Sinä olet kaunis, Anna", hän sanoi.