Mutta silloin herää nuori nainen. Hän tahtoo kimmahtaa pois. Hän on kuin viritetty jousi. Ja Göstan on kamppailtava kaikin voimin, ettei toinen pääsisi heittäytymään reestä, kunnes hän on saanut kreivittären kukistettuna ja vapisevana vaipumaan reen toiseen nurkkaan.
"Katso", sanoo Gösta silloin aivan tyynesti Beerencreutzille. "Kreivitär on kolmas, jota Don Juan ja minä viemme tänä talvena. Mutta ne toiset riippuivat suudellen kaulassani, kun tämä taas ei tahdo antaa minun suudella eikä tanssiakaan kanssaan. Tuletkos hullua hurskaammaksi noista naisista, Beerencreutz?"
Mutta Göstan ajaessa pihasta ja naisten kirkuessa ja huudellessa hädissään ja touhuissaan joutuivat majurinrouvaa vartioivat miehet ihmeisiinsä.
"Mikäs nyt on?" he ajattelivat. "Mistä moinen kirkuminen?"
Samassa lyödään ovi auki, ja ääni huutaa heille:
"Hän on poissa! Nyt se vie häntä."
He ulos, juosten kuin hullut, ajattelematta, majurinrouvako vai kuka se oli poissa. Onnikin suosi heitä, niin että he pääsivät erääseen ohikiitävään rekeen. Ja he ajoivat pitkän aikaa, ennen kuin saivat tietää, ketä ajettiin.
Mutta Bergh ja Kristoffer-serkku menivät aivan rauhassa vankilan ovelle, mursivat lukon ja avasivat oven.
"Majurinrouva on vapaa", he sanoivat.
Hän tuli ulos. He seisoivat suorina kuin puikot oven kahden puolen, katsomatta häneen.