"Juoppo pappi saa mennä ulos huoneestani!"
"Anna, Anna", kysyy Gösta, "mitä hän tarkoittaa?"
"Parasta on sinun mennä, Gösta."
"Miksi minun pitää mennä? Mitä tämä merkitsee?"
"Anna", sanoo kreivitär Elisabet, "sano hänelle, sano hänelle…!"
"En, sano itse, kreivitär!"
Kreivitär puree hampaansa yhteen ja masentaa liikutuksensa.
"Herra Berling", hän sanoo ja astuu hänen eteensä, "teillä on merkillinen kyky saada ihmiset unohtamaan, kuka olette. Minä en ole tiennyt sitä ennen kuin tänään. Olen juuri kuullut kertomuksen Ebba Dohnan kuolemasta ja saanut samalla tietää, että tieto, että hän rakasti arvotonta, tappoi hänet. Teidän runonne on selittänyt minulle, että se mies olette te. En voi ymmärtää, miten kukaan sellaisen jälkeen, kuin te olette elänyt, voi olla kunniallisen naisen seurassa. Minä en voi sitä ymmärtää, herra Berling. Puhuinko nyt kyllin selvästi?"
"Kyllä, kreivitär. Tahdon vain sanoa yhden ainoan sanan puolustuksekseni. Olin vakuuttunut siitä, koko ajan olen ollut varma siitä, että te tiesitte kaiken minusta. En ole koskaan yrittänyt salata mitään, mutta eipä liene hauska huudella elämänsä katkerimpia onnettomuuksia turuilla ja teillä, kaikkein vähimmin itse huudella."
Hän menee.