Mutta Märta-kreivitär ei tiedä vanhuksen mahtia.
"Pois, kerjäläisakka!" hän sanoo.
"Anna kinkku minulle", sanoo Dovren noita-akka, susilla ratsastaja.
"Hän on hullu!" huudahtaa kreivitär. Ja hän käskee piikojen mennä aittaan taakkoineen.
Monisatavuotisen silmät leimuavat vihasta ja himosta.
"Anna ruskea kinkku minulle", hän toistaa, "taikka sinun käy huonosti."
"Ennemmin vaikka harakoille kuin sinunlaisellesi!"
Silloin vapisee vanhus vihan myrskyssä. Korkeuteen hän kohottaa riimukirjaillun sauvansa ja heiluttaa sitä huimasti. Hänen huuliltaan puhkeilee kummallisia sanoja. Tukka on pystyssä, silmät välähtelevät, naama on väärässä.
"Sinut itsesi syövät harakat!" huutaa hän viimein.
Sitten hän lähtee pois, mutisten sadatuksia ja heilutellen hurjasti riimusauvaansa. Hän palaa takaisin kotiin. Kauemmaksi etelään ei hän mene. Nyt on erämaan tytär toimittanut sen asian, jonka tähden hän vuorilta laskeutui.