Sitten tuodaan nuotteja ja nuottitelineitä sisään, ja messinkisoittimia ja käyriä ja viuluja kaiken kokoisia, sillä hyvä rouva Musica on nyt vallitseva Ekebyssä ja koettava lohduttaa Gösta Berlingiä.
Rouva Musica on valinnut lempeän isä Haydnin "Oxford"-sinfonian ja harjoituttanut sen kavaljeereilla. Julius-patruuna heiluttaa tahtipuikkoa, ja muut hoitavat kukin soitintaan. Kaikki kavaljeerit osaavat soittaa — muuten he eivät olisikaan kavaljeereja.
Kun kaikki on valmista, lähetetään noutamaan Göstaa. Hän on vielä heikko ja haluton, mutta ilostuu komeasta huoneesta ja kauniista musiikista, jota saa pian kuulla. Sillä tiedetäänhän, että vaivatulle ja kärsivälle on rouva Musica parhainta seuraa. Se rouva on iloinen ja leikkivä kuin lapsi. Hän on tulinen ja kiehtova kuin nuori nainen. Hän on viisas ja hyvä kuin vanhukset, jotka ovat eläneet kunniallisesti.
Ja sitten soittivat kavaljeerit, aivan hiljaa, suloisen hellästi.
Pikku Ruster on vakava työssään. Hän lukee nuotteja rillit nokalla, suutelee huilusta ilmi sulavia säveliä ja leikkii sormin näppäimien ja aukkojen joukossa. Eberhard-setä istuu köyrynä sellonsa yllä, tekotukka on pyörähtänyt korvalliselle ja huulet vapisevat mielenliikutuksesta. Bergh seisoo ylväänä pitkine fagotteineen. Hän unohtuu toisinaan ja päästää ihan keuhkojensa pohjasta, mutta silloin muksauttaa Julius-patruuna häntä tahtipuikolla suoraan paksuun kalloon.
Hyvin sujuu, loistavan hyvin se sujuu! Kuolleista nuottimerkeistä loihtivat he esiin rouva Musican ilmielävänä. Levitä taikaviittasi, hyvä rouva Musica, ja kanna Gösta Berling ilon maihin, joissa hän tavallisesti elää.
Oi, että tuo on Gösta Berling, tuo, joka istuu nyt niin kalpeana ja tarmottomana ja jota vanhain herrojen täytyy nyt huvittaa, aivan kuin hän olisi pikkulapsi! Nyt tulee Vermlannissa ilon puute!
Minä kyllä tiedän, miksi nuo vanhukset rakastivat häntä. Minä tiedän kyllä, kuinka pitkäksi talvi-ilta voi tulla ja kuinka synkeys voi hiipiä mieleen tuolla kaukana yksinäisissä kartanoissa. Minä ymmärrän kyllä, miltä tuntui kun hän tuli.
Ah, ajatelkaa sunnuntain iltapuolta, kun työ lepää ja ajatukset ovat tylsät! Ajatelkaa itsepäistä pohjatuulta, huoneeseen kylmää viuhtovaa, kylmää, jonka käsissä ei mikään takkatuli voi tuottaa lievitystä! Ajatelkaa ainoata talikynttilää, jota täytyy myötäänsä niistää! Ajatelkaa yksitoikkoista virrenveisuuta, joka kuuluu keittiöstä.
No, ja silloin soivat kulkuset, silloin kopistavat ripeät jalat lunta kengistä eteisen lattialle, sitten tulee Gösta Berling huoneeseen. Hän nauraa ja laskee leikkiä. Hän on elämää, hän on lämpöä. Hän avaa klaveerin kannen ja soittelee niin, että noita vanhoja kieliä ihmettelee. Hän osaa laulaa kaikki laulut, soittaa kaikki sävelet. Hän tekee onnellisiksi kaikki talon asukkaat. Ei koskaan hänellä ollut kylmä, ei koskaan hän ollut väsynyt. Murheelliset unohtivat surunsa hänet nähdessään. Ah, miten hyvä sydän hänellä oli! Kuinka hän sääli heikkoja ja köyhiä! Ja kuinka nerokas hän oli! Niin, olisittepa kuulleet vanhain puhuvan hänestä.