Sillä tavalla hyvä rouva Musica paransi Gösta Berlingin riutumuksesta.
Yhdeksäs luku
BROBYN PAPPI
Eros, kaikkivaltias jumala, sinä tiedät hyvin, että usein tuntuu siltä kuin ihminen olisi sinun vallastasi vapautunut. Näyttää kuin kaikki ne suloiset tunteet, jotka ihmisiä yhdistävät, olisivat kuolleet hänen sydämestään. Mielipuolisuus ojentaa kyntensä ottaakseen onnettoman, mutta silloin tulet sinä kaikkivaltiudessasi, sinä elämän suojelusherra, ja niinkuin entisen väkevän pyhimyksen sauva kukoistaa kuivunut sydän jälleen.
Kukaan ei ole Brobyn pappia ahnaampi, kukaan ei pahuutensa ja sydämettömyytensä vuoksi ihmisistä erotetumpi. Hänen huoneensa ovat lämmittämättä talvella, hän istuu maalaamattomalla puupenkillä, kulkee ryysyissä, syö hengenpitimiksi kuivaa leipää ja raivostuu, jos kerjäläinen astuu hänen kynnyksensä yli. Hän antaa hevosen nähdä nälkää tallissa ja myy heinät, hänen lehmänsä järsivät tievieren kuivaa heinää ja seinien sammalta. Aina kauas maantielle kuuluu nälkäisten lampaiden määkinä. Talonpojat nakkelevat hänelle lahjana ruokaa, jota heidän koiransa eivät syö, ja vaatteita, joita heidän köyhänsä halveksivat. Hänen kätensä on ojennettu pyytämään, selkänsä taipuisa kiittämään. Hän kerjää rikkailta, lainaa köyhiltä. Kun hän näkee leimatun rahan, kirvelee hänen sydäntään tuska, kunnes raha on hänen taskussaan. Onneton se, joka ei ole suorituspäivänä selvittänyt asioitaan hänen kanssaan!
Myöhään hän nai, mutta parempi olisi ollut, jos hän ei olisi ollenkaan nainut. Hänen vaimonsa kuoli kiusattuna ja ylenmäärin rasittuneena. Nyt hänen tyttärensä palvelee vierailla. Pappi vanhenee, mutta ikä ei lievitä hänen himoaan. Ahneuden mielettömyys ei eroa hänestä koskaan.
Mutta eräänä kauniina elokuun päivänä nousevat raskaat, neljän hevosen vetämät vankkurit Brobyn ylämäkeä. Hieno, vanha neiti tulee siellä kaikessa komeudessaan, kuski, lakeija ja kamarineitsyt mukanaan. Hän tulee tapaamaan Brobyn pappia, nuoruutensa rakastettua.
Kun pappi oli kotiopettajana hänen isänsä maatilalla, he rakastivat toisiaan, vaikka ylpeä suku heidät erotti. Ja nyt hän matkaa Brobyn mäkiä saadakseen nähdä hänet vielä kerran ennen kuolemaansa. Kaikki, mitä elämä voi hänelle enää antaa, on, että hän saa vielä nähdä nuoruutensa rakastetun.
Pieni, hieno neiti istui unelmoiden noissa suurissa vaunuissa. Hän ei ole menevinään köyhään, pieneen kappalaisen taloon, vaan viileään, tuuheaan lehtimajaan, joka on puiston perillä ja jossa rakastettu häntä odottaa. Hän näkee rakkaansa: tämä on nuori, ja hän osaa suudella ja hän osaa rakastaa. Nyt, tietäessään näkevänsä toisen, tämän kuva ilmestyy hänen eteensä harvinaisen selkeänä. Miten kaunis hän on, miten kaunis! Hän osaa haaveksia, hän osaa leimuta, hän täyttää hänen olentonsa hurmauksen tulella.
Nyt on neiti kellankelmeä, kuihtunut ja vanha. Pappi ei kenties tunne häntä enää, kuusikymmenvuotiasta, mutta hän ei tule katseltavaksi vaan katsomaan: katsomaan nuoruutensa rakastettua, joka on säästynyt vahingotta ajan iskuilta, joka on yhä nuori ja kaunis ja lämminsydäminen.