MARGARETA CELSING
Jokin päivä ennen joulua tuli majurinrouva Löfsjön kihlakuntaan; mutta vasta jouluaattona hän palasi Ekebyhyn. Koko matkan hän oli ollut sairaana. Hänellä oli keuhkotulehdus ja ankara kuume; silti ei häntä ollut koskaan nähty iloisempana kuin nyt eikä kuultu hänen suustaan useampia ystävällisiä sanoja.
Brobyn papintytär, joka oli oleksinut hänen luonaan Älfdalin metsätehtaalla aina lokakuusta, istui reessä hänen vieressään ja olisi mielellään kiiruhtanut matkaa, mutta ei voinut estää vanhusta seisauttamasta rekeä ja kutsumasta jokaista vaeltajaa reen luo tiedustellakseen uutisia.
"Miten täällä Löfsjössä voidaan?" kysyi majurinrouva.
"Me voimme hyvin", vastattiin silloin hänelle. "Paremmat ajat tulevat.
Ekebyn hullu pappi ja hänen vaimonsa auttavat meitä kaikkia."
"Hyvät on ajat nyt taas", vastasi toinen, "Sintram on poissa. Ekebyn kavaljeerit tekevät työtä. Brobyn papin rahat on löydetty Bron tapulista. Niitä on niin paljon, että Ekebyn kunnia ja maine kohoavat niillä entiselleen. Niitä riittää leipäänkin nälkäisille."
"Vanha rovasti se heräsi uuteen elämään ja voimaan", sanoi kolmas.
"Joka sunnuntai hän puhuu kanssamme Jumalan valtakunnan tulemisesta.
Kuka enää tahtoo tehdä syntiä? Hyvän valta lähestyy."
Ja majurinrouva ajoi hitaasti edelleen, kysellen jokaiselta, joka tuli vastaan: "Kuinka teidän laitanne on? Ettekö te näillä main kärsi puutetta?"
Ja kuumeen tulen pistävä tuska rinnassa vaimeni, kun he vastasivat hänelle: "Täällä meillä on kaksi hyvää ja rikasta naista, Marianne Sinclaire ja Anna Stjärnhök. He kulkevat Gösta Berlingin apuna talosta taloon katsomassa, ettei kenenkään tarvitse nähdä nälkää. Ja nyt ei heitetä enää viljaa viinapannuihin."
Majurinrouvasta tuntui kuin hän olisi siinä reessä ollut ainaisessa pitkässä jumalanpalveluksessa. Hän oli tullut pyhään maahan. Hän näki vanhain, ryppyisten kasvojen kirkastuvan puhuttaessa ajoista, jotka olivat tulleet. Sairaat unohtivat vaivansa ylistäessään ilonpäivää.