"Me tahdomme olla kaikki sellaisia kuin hyvä Lennart-kapteeni", he sanoivat. "Me tahdomme uskoa kaikista hyvää. Me emme tahdo vahingoittaa ketään. Siten joudutetaan Jumalan valtakunnan tuloa."
Hän näki, että heidät oli kaikki vallannut sama henki. Herraskartanoissa ravittiin enin tarvitsevia ilmaiseksi. Kellä oli teetettävänä työtä, teetti sen nyt, ja majurinrouvan kaikissa tehtaissa kävi työ täyttä vauhtia.
Koskaan hän ei ollut tuntenut itseään terveemmäksi kuin nyt, istuessaan siinä ja antaessaan kylmän virrata pakottavaan rintaansa. Ainoankaan talon ohitse ei hän voinut matkata pysähtymättä ja kyselemättä.
"Nyt on kaikki hyvin", sanoi isäntäväki. "Täällä vallitsi kova hätä, mutta ne Ekebyn hyvät herrat auttavat meitä. Majurinrouva ihmettelee, kun näkee, mitä kaikkea siellä on tehty. Nyt on mylly melkein valmis, ja paja käynnissä, ja palanut päärakennus on nostettu katonharjaan asti."
Hätä ja sydäntä järisyttävät tapahtumat olivat muuttaneet heidät kaikki. Ah, sitä kai kestää vain vähän aikaa! Mutta kuitenkin oli niin hyvä palata maahan, jossa toinen palveli toistaan ja jossa kaikki tahtoivat tehdä hyvää. Majurinrouva tunsi voivansa nyt antaa anteeksi kavaljeereille ja hän kiitti siitä Jumalaa.
"Anna-Liisa", sanoi hän. "Minä vanha ihminen uskon, että matkaan tässä jo autuaiden taivaaseen."
Kun hän viimein saapui Ekebyhyn ja kavaljeerit kiiruhtivat häntä reestä auttamaan, he saattoivat tuskin häntä tuntea, sillä hän oli yhtä hyvä ja lempeä kuin heidän oma nuori kreivittärensä. Vanhat, jotka olivat nähneet hänet nuorena, kuiskasivat toisilleen: "Hän ei ole Ekebyn majurinrouva, — nyt tulee takaisin Margareta Celsing."
Suuri oli kavaljeerien ilo, kun he näkivät hänen palaavan niin hyvänä ja kaikista kostonajatuksista vapaana, mutta pian heidän ilonsa muuttui suruksi, kun he näkivät, miten sairas hän oli. Hänet täytyi heti kantaa konttorirakennuksen vieraskamariin ja panna vuoteeseen. Mutta kynnyksellä hän vielä kääntyi ja puhui heille:
"Kävi Jumalan myrsky", hän sanoi, "Jumalan myrsky. Minä tiedän nyt, että kaikki on ollut parhaaksi!"
Sitten suljettiin sairaskamarin ovi, eivätkä he saaneet enää nähdä häntä.