"Jatka, Gösta!"
"Lövenborg puhui aina, miten tarpeen olisi piika talossa. 'Kesällä täällä koivuniemellä on siunatun kaunista', oli hänen tapansa sanoa, 'mutta talvella tulee täällä nuoren rouvan liian yksinäistä. Sinun, Gösta, pitää hankkia piika.'
"Ja minä olin kyllä samaa mieltä kuin hän, mutta en tiennyt, mistä saisin varoja piian pitoon. Niin hän tuli eräänä päivänä ja toi nuottinsa ja sen pöytänsä, johon on maalattu koskettimet, ja asetti ne tupaan. 'Kyllä sinun on nyt ruvettava piiaksi, Lövenborg', sanoin minä. Hän vastasi, että kyllä häntä tarvitaankin. Olinko minä tarkoittanut, että nuori kreivitär laittaisi ruokaa, kantaisi halkoja ja vettä? Ei, minun tarkoitukseni ei ollut, että hän tekisi mitään niin kauan kuin minulla vain on kättä tehdäkseni työtä. Mutta Lövenborg arveli kuitenkin, että parasta on, kun meitä on kaksi, niin että kreivitär saa istua kaiket päivät sohvan nurkassa ja ommella koruompeluaan. En minä muka voinut aavistaa, miten paljon palvelusta tuollainen pikkuinen naisihminen tarvitsee, sanoi."
"Jatka", virkkoi majurinrouva. "Se lievittää tuskiani. Uskoitko sinä, että tuo sinun nuori kreivittäresi tahtoo asua torpantuvassa?"
Gösta kummastui hänen ivallista ääntään, mutta jatkoi silti:
"Oi, majurinrouva, en minä uskaltanut sitä uskoa; mutta olisi ollut niin ihanaa, jos hän olisi tahtonut. Täältähän on viisi peninkulmaa lääkärille. Hän, jolla on niin kevyt käsi ja hellä sydän, olisi saanut työtä kylliksi, hoitaa haavoja ja lievittää kuumetta. Ja minä ajattelin, että kaikki murheelliset muistavat kyllä tien torpantuvan hienon rouvan luo. Köyhillä ihmisillä on niin paljon surua, jota hyvät sanat ja ystävällinen mielenlaatu voivat parantaa."
"Mutta entä sinä itse, Gösta Berling?"
"Minä työskentelen höyläpenkin ja sorvin ääressä, majurinrouva. Minä elän tästä lähtien omaa elämääni. Jos vaimoni ei tahdo minua seurata, niin eihän sille mitään voi. Jos minulle nyt tarjottaisiin kaikki maailman rikkaudet, eivät ne minua houkuttelisi. Minä tahdon elää omaa elämääni. Minä olen jääpä ja jään köyhäksi mieheksi talonpoikien keskuuteen ja autan heitä, minkä voin. He tarvitsevat jonkun polkansoittajan häihinsä ja joulupitoihinsa, he tarvitsevat jonkun, joka kirjoittaa kirjeitä heidän pojilleen, jotka ovat matkalla, ja siihen virkaan minä sopinen. Mutta köyhä minun täytyy olla, majurinrouva."
"Synkkä tulee elämästänne, Gösta."
"Oh, ei, majurinrouva, ei ollenkaan, jos meitä vain olisi kaksi ja sovinnossa. Rikkaat ja iloiset kävisivät kyllä luonamme yhtä hyvin kuin köyhätkin. Iloa olisi kyllin meidän tuvassamme. Vieraat eivät huolisi siitä, vaikka ruoka valmistettaisiin heidän silmäinsä edessä eivätkä loukkaantuisi, vaikka kahden täytyisi syödä yhdeltä lautaselta."