Brobyn papintytär tuli sisään ja ilmoitti, että Högforsin herrat olivat tulleet. Majurinrouva antoi heidän mennä. Hän ei tahtonut laatia testamenttia.
"Oi, Gösta Berling, monien sankaritöiden mies", sanoi hän, "niinpä olet voittanut vielä kerran. Laskeudu tuohon ja anna minun siunata itseäsi."
Kuume palasi nyt kaksinkertaisella voimalla. Kuolonkorahtelu alkoi. Ruumista laahattiin raskaassa tuskassa, mutta sielu ei tiennyt pian mitään siitä. Se alkoi nähdä niihin taivaihin, jotka kuoleville avautuvat.
Niin meni tunti, ja lyhyt kuolontaisto loppui. Hän lepäsi siinä niin rauhallisena ja kauniina, että ympärillä seisovia liikutti syvästi.
"Minun rakas, vanha majurinrouvani", sanoi silloin Gösta, "tuollaisena näin minä sinut kerran ennen. Nyt on Margareta Celsing taas palannut eloon. Nyt hän ei koskaan enää väisty Ekebyn majurinrouvaa."
* * * * *
Kun kavaljeerit tulivat pajasta, he saivat kuulla majurinrouvan kuolleen.
"Kuuliko hän vasaran paukkeen?" he kysyivät.
Kyllä hän oli kuullut, ja he voivat olla tyytyväisiä.
Sittemmin he saivat tietää, että vainaja oli aikonut lahjoittaa Ekebyn heille, mutta ettei testamentti tullut tehdyksi. Tätä he pitivät suurena kunnianaan ja ylpeilivät siitä sitten niin kauan kuin elivät. Mutta kukaan ei koskaan kuullut heidän valittavan, että he olivat ne rikkaudet kadottaneet.