Sitten hän hyökkää yksin ylös portaita, tempaa kavaljeerirakennuksen oven auki ja ärjäisee huoneeseen: "Tuli on irti!"
Siinä ääni, joka herättää kavaljeerien korvissa kaikua paremmin kuin rahvaan rähinä. Tottuneina kuulostelemaan tätä ääntä ryntää kaksitoista miestä yht'aikaa ylös vuoteistansa, näkee tulenloimon, tempaa vaatteensa ja syöksyy portaita alas pihalle.
Mutta ovella seisoo pitkä seppämestari ja kaksi kovakouraista myllyrenkiä, ja suuri häpeä kohtaa kavaljeereja! Sitä mukaa kuin he tulevat alas heidät suistetaan maahan ja jalat sidotaan, sitten heidät kannetaan kursailematta ajoneuvoihin, jotka itsekullekin on määrätty.
Ei pelastunut ainoakaan, kaikki vangittiin, Beerencreutz, tuima eversti, sidottiin ja vietiin pois, samoin Kristian Bergh, väkevä kapteeni, ja Eberhard-setä, viisaustieteilijä.
Myöskin voittamaton, pelottava Gösta Berling oli nyt vanki. Majurinrouvaa oli onnistanut. Hän on kuin onkin suurempi kuin kaikki kavaljeerit!
Viheliäisiä ovat he nähdä, istuessaan kynkät köysissä, vaivaisissa, vanhoissa ajoneuvoissa. On siinä päätä riipuksissa ja vihan silmäyksiä, ja talo vavahtelee kirouksista ja voimattoman vihan hurjista purkauksista.
Mutta majurinrouva kulkee miehestä mieheen:
"Vanno", sanoo hän, "ettet koskaan enää tule Ekebyhyn."
"Oh, huuti, noita-akka!"
"Sinä vannot", sanoo hän, "tai minä nakkaan sinut takaisin kavaljeerirakennukseen tuollaisena, sidottuna, ja sitten saat palaa sinne, sillä tänä yönä poltan minä kavaljeerirakennuksen, tiedä se."